RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 15.04.2026/Pykälä 25
Kvisin ja Pohjois-Jorvaksen päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Vammaisneuvosto 15.04.2026 § 25
738/00.01.02/2025
Valmistelija Kielenkääntäjä Harriet Hagelberg
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)
Päätösehdotus
Vammaisneuvosto päättää lausunnon antamisesta Kvisin ja Pohjois-Jorvaksen päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Päätös Vammaisneuvosto päätti olla antamatta lausuntoa, mutta antoi seuraavan evästyksen: ”Vammaisneuvosto haluaa olla jatkossa aktiivisesti mukana hankkeen tulevissa jatkosuunnitteluvaiheissa hankkeen käyttöönottoon asti ja täten myötävaikuttaa esteettömyyden ja turvallisuuden toteutumista, sen sijaan että reagoitaisiin vasta vahingon tapahduttua. Näin voidaan välttää taloudellisia ongelmia jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.”
Selostus Syksyllä 2025 ilmeni, että kaavahankkeiden vesihuollon yleissuunnitelma edellytti Kvisin ja Pohjois-Jorvaksen asemakaavojen aluerajausten muuttamista, sillä rajauksia oli tarkistettava, jotta uudet aluerajaukset mahdollistaisivat molempien alueiden kunnallistekniikan rakentamisen toisistaan riippumatta.
Kirkkonummen kuntakehityksen lautakunta on hyväksynyt päivitetyt OAS:t 22.1.2026 § 4 Kvis ja § 5 Pohjois-Jorvas.
OAS on julkaistu kaavoituksen kotisivuilla osoitteessa Kvis: https://kirkkonummi.fi/kaavoitus/35600-kvis ja
Pohjois-Jorvas: https://kirkkonummi.fi/kaavoitus/35301-pohjois-jorvas
Vastaava kaavoittaja on kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi.