RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kuntakehityksen lautakunta
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 43
Ilmoitusasioita tiedoksi
Kuntakehityksen lautakunta 16.04.2026 § 43
Päätösehdotus Kuntakehityksen lautakunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen.
- hallituksen esitykset Yhdyskuntakehittämislaiksi ja yhdyskuntarakentamislaiksi ovat lausuttavina 4.5.2026 asti. Lautakunnalle esitellään lakien keskeinen sisältö. Kunnan lausunnon antaa kunnanhallitus.
Uudessa yhdyskuntakehittämislaissa säädettäisiin yhdyskuntarakentamisen kustannusten korvaamisesta, kuntien maapolitiikasta, kehittämisalueista, tonttijaosta sekä maan luovuttamisesta, lunastamisesta ja kaavan toteuttamisen korvauksista. Uudessa yhdyskuntarakentamislaissa säädettäisiin katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Laissa säädettäisiin myös periaatteista, joilla teknisiä verkkoja voidaan sijoittaa kuntien yleisille alueille sekä kuntien mahdollisuuksista ohjata yleisillä alueilla tehtäviä töitä. Lisäksi laissa linjattaisiin hulevesien käsittelystä rakennetussa ympäristössä.
- Kaavoitusohjelman toteutumisen tilannekatsaus
Lautakunta päätti pitää tauon pykälän käsittelyn aikana klo 19.35 – 19.40.
Liikennesuunnittelija Marko Suni poistui kokouksesta klo 19.35
Päätös Kuntakehityksen lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.