RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kuntakehityksen lautakunta
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 41
Vastaus valtuustoaloitteeseen 4/2024: Kirkkonummen kunnan tulee viipymättä parantaa Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueen turvallisuutta
Kuntakehityksen lautakunta 16.04.2026 § 41
363/08.00.01/2024
Valmistelija Kunnossapitopäällikkö Annika Selart
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)
Päätösehdotus Kuntakehitysjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa
Kuntakehityksen lautakunta päättää antaa selostuksen mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen 4/2024: "Kirkkonummen kunnan tulee viipymättä parantaa Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueen turvallisuutta” ja esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että valtuusto pitää vastausta riittävänä ja aloitetta loppuun käsiteltynä.
Käsittely
Päätös Kuntakehityksen lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi
Selostus
Kim Liljequist (RKP) ja Jerri Kämpe-Hellenius (RKP) jättivät
kunnanvaltuuston kokouksessa 5.4.2024 seuraavan valtuustoaloitteen:
”Upinniementie on Kirkkonummen vilkasliikenteisimpiä teitä, varsinkin
aamu- ja iltapäiväruuhkan aikana. Ajoneuvojen lukumäärä voi
suurimmillaan olla 1 500 ajoneuvoa tunnissa ruuhkahuippuna,
sisältäen henkilö- ja pakettiautoja, työkoneita, linja-autoja ja raskaita
ajoneuvoja. Tilannenopeudet ylittävät usein sallitun nopeusrajoituksen, ja
yksittäiset ajoneuvot ajavat reipasta ylinopeuttakin.
Ruuhka-aikaan pienet lapset ja oppilaat ylittävät erittäin vaaralliseksi
osoittautuneen Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueen matkalla
kouluihin tai risteyksestä katsottuna kahteen 100 metrin päässä olevaan
päiväkotiin. Aamuin ja illoin, oli kyseessä sitten hyvä näkyvyys kesäisenä
aurinkoisena iltapäivänä, tai olematon näkyvyys syksyisenä, sateisena
aamuna. Puhumattakaan ylityspaikan muista käyttäjistä, heillekin
ylityspaikka on yhtä vaarallinen. Henkilövahinkoja sisältäviä
onnettomuuksia on jo sattunut, ja lähellä piti-tilanteita sekä perään- ja
ojaanajoja on ollut useita. Huolestuneet vanhemmat, asukasaktiivit ja
alueen asukkaat ovat runsaslukuisina ottanut yhteyttä Kirkkonummen
kunnan viranhaltijoihin ja luottamushenkilöihin, ELY-keskukseen sekä
Poliisiin.
Emme voi odottaa siihen asti, kunnes risteysalueella sattuu kuolonkolari.
Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueen turvallisuutta on syytä
parantaa viipymättä. Lyhytaikainen turvallisuusparannus olisi tehtävissä
järkevin kustannuksin esimerkiksi Välkky-turvallisuusratkaisulla,
jonka kustannusarvio kahdesta laitteistosta on n. 3 750 € (sis. alv) +
vaihdettavien vaihtoakkujen hinta n. 600 €/pari. Ehdotamme että tämä
investointikustannus otetaan liikenneturvallisuutta parantavien
toimenpiteiden budjetista, joille vuoden 2024 talousarvioneuvotteluissa
osoitettiin 10 000 euron lisämääräraha.
Lisätietoja Välkkyjen positiivisesta vaikutuksesta onnettomuuksien määrään löytyy täältä https://www.hs.fi/autot/art-2000006298773.html. Välkyn kotisivut löytyvät osoitteesta https://www.innotrafik.com/liikenne/yleiskuvaus/) (joista alla näkyvä kuva on lainattu).
Kuva
Tosin Välkky on vain lyhytaikainen ratkaisu. Pitkäaikaisissa turvallisuusratkaisuissa (joihin myös Pranglintien risteys otettava mukaan) on punnittava, olisivatko liikennevalot, liikenneympyrä vai alikulku järkevin ratkaisu.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueen turvallisuuden parantamisen suunnitteluun pitää tarttua viipymättä, ja että ensimmäiset turvallisuutta parantavat toimenpiteet olisivat valmiina, kun kouluvuoden 2024–2025 syyslukukausi alkaa elokuussa 2024.”
Vastaus valtuustoaloitteeseen
Upinniementien ylitykseen Naissaarentien kohdalle on syksyllä 2024 asennettu Välkky-suojatievaroittimet. Asennus toteutettiin osana liikenneturvallisuuskampanjaa, jossa LähiTapiola lahjoitti Välkky-suojatievaroittimia kolmelle paikkakunnalle, joista yksi oli Kirkkonummi.
Välkky on kotimainen liikenneturvallisuusinnovaatio, joka tunnistaa suojatietä lähestyvät jalankulkijat ja varoittaa ajoneuvoliikennettä vilkkuvin valoin. Laitteen valmistaa suomalainen InnoTrafik Oy. Ratkaisun tavoitteena on parantaa suojateiden havaittavuutta ja lisätä autoilijoiden reagointiaikaa erityisesti kohteissa, joissa liikennemäärät ovat suuria ja jalankulkijoina on paljon lapsia.
Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueella Välkkyjen käyttöönoton jälkeen on havaittu ajonopeuksien rauhoittumista suojatien kohdalla sekä ajoneuvojen pysähtymisherkkyyden parantumista jalankulkijoiden ylittäessä tietä. Toimenpiteellä on siten vastattu aloitteessa esitettyyn välittömään turvallisuushuoleen.
Kunta seuraa kohteen liikenneturvallisuuden kehittymistä ja arvioi tarvittaessa lisätoimenpiteitä osana liikenneturvallisuustyötä ja investointiohjelman valmistelua. Mahdolliset pysyvämmät ratkaisut, kuten liikennevalot tai muut rakenteelliset muutokset, edellyttävät erillistä suunnittelua, vaikutusten arviointia sekä määrärahojen varaamista talousarviossa.