Dynasty tietopalvelu
Kirkkonummen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kuntakehityksen lautakunta
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 40


Kokousasian teksti

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen 8/2018: Kirkkonummen tiet kuntoon!

Kuntakehityksen lautakunta 16.04.2026 § 40  

816/10.03.01.01/2025 

 

 

Valmistelija Kunnossapitopäällikkö Annika Selart

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kuntakehitysjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kuntakehityksen lautakunta päättää antaa selostuksen mukaisen
vastauksen valtuustoaloitteeseen 8/2018 ”Kirkkonummen tiet kuntoon!” ja esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että valtuusto pitää vastausta riittävänä ja aloitetta loppuun käsiteltynä.

 

Käsittely 

 

Päätös Kuntakehityksen lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Selostus Kokoomuksen valtuustoryhmä on jättänyt 9.4.2018 seuraavan valtuustoaloitteen:

 Kirkkonummella valtion kunnossapidossa olevat tiet ovat monin paikoin luokattomassa kunnossa. Puutteellisen kunnossapidon johdosta teissä on laajalti halkeamia, patteja, kuoppia ja isoja reikiä. Teiden rappioitunut kunto aiheuttaa merkittävän turvallisuusriskin. Huomion keskittyessä kuoppien väistelyyn, muun liikenteen ja esim. riistaeläinten havainnointi heikkenee olennaisesti. Mopoille, moottoripyörille ja pyöräilijöille syvät kuopat ja epätasaisuudet ovat itsessäänkin hengenvaarallisia.

 

 Erityisen huonossa kunnossa ovat ainakin Kabanovintie, Lamminpääntie, Masalantie, Överbyntie ja Porkkalantie, joista viimeksi mainittu on muutenkin vaaralliseksi luokiteltu. Aiemmat paikkakorjaukset ovat olleet laaduttomia tai riittämättömiä, sillä kuopat uusiutuvat nopeasti. Me valtuustoaloitteen allekirjoittaneet edellytämme kunnalta aktiivisempaa otetta valtion tieviranomaisen kanssa käytyihin neuvotteluihin ja vastaavien virkamiesten välitöntä yhteydenottoa ELY-keskukseen, jotta tilanne saataisiin Kirkkonummella edes tyydyttävälle tasolle . Edellytämme, että vastauksena valtuustoaloitteeseen on esitetty ne toimenpiteet, joilla Kirkkonummella on edesautettu sitä, että tiet, joilla liikumme, olisivat paremmassa kunnossa ja niiden kunnossapito hyvällä tasolla. Edellytämme myös, että kunta julkaisee kartan tai listan siitä mille taholle eri teiden ylläpito kuuluu , sekä ohjeet kuntalasille miten teiden huonosta kunnosta tai aiheutuneista vahingoista voi reklamoida.
 

 Vastaus valtuustoaloitteeseen

Valtuustoaloitteessa kiinnitetään huomiota Kirkkonummen alueella sijaitsevien valtion ylläpitämien maanteiden heikkoon kuntoon sekä edellytetään kunnalta aktiivisempaa vaikuttamista valtion tieviranomaisiin. Lisäksi aloitteessa edellytetään selvitystä tehdyistä toimenpiteistä, tietoa eri teiden kunnossapitovastuista sekä kartan tai listan julkaisemista tienpitäjistä ja ohjeista reklamaatioiden tekemiseen.

 

Kunnanvaltuusto palautti asian 3.9.2018 uudelleen valmisteltavaksi evästyksin, että laaditaan listaus ja/tai tilasto ongelmallisten teiden ja siltojenkuntoluokista, käyttäjämääristä ja onnettomuuksista ylemmän päätöksenteon vaikuttamisen tueksi sekä laaditaan erikseen tai yhdessä muiden lähikuntien kanssa virallinen lausunto teiden korjausmäärärahojen akuutista lisäystarpeesta.

 

Vastuut maanteiden kunnossapidossa

Kirkkonummen kunnan alueella maanteiden (valtion tiet) omistuksesta, ylläpidosta ja peruskorjauksesta vastaa valtio. Tilaajaviranomaisena toimii Väylävirasto ja alueellisesta yhteistyöstä vastaa Uudenmaan elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskus, vuoden 2026 alusta Elinvoimakeskus.

 

Kunnalla ei ole toimivaltaa päättää valtion maanteiden kunnossapidon tasosta tai rahoituksesta.

 

Kunta vastaa:

          asemakaava-alueiden katujen kunnossapidosta

          erikseen määritellyistä yksityisteiden avustuksista

 

Yksityisteiden kunnossapidosta vastaavat tiekunnat ja tieosakkaat.

 

Tiedottaminen ja palautejärjestelmät

Kunta ylläpitää katu-, yksityistie- ja viherrekistereitä, joiden pohjalta on laadittu karttapalvelu, josta ilmenee tienpitäjä katukohtaisesti. Kartta on julkaistu kunnan verkkosivuilla.

 

Palautekanavat:

          Valtion maantiet: Liikenteen asiakaspalvelu / Tienkäyttäjän linja (puh. 0200 2100) liikenneturvallisuutta vaarantavista tai liikennettä selvästi haittaavista vaurioista.

          Kunnan kadut: Kunnan sähköinen palautejärjestelmä.

          Yksityistiet: Tiekunnat tai tieosakkaat.

 

Kunta on kehittänyt sisäistä palauteprosessiaan siten, että valtion teitä koskevat ilmoitukset ohjataan suoraan oikealle viranomaiselle.

 

Valtuuston edellyttämä listaus ja tilastot

Valtuuston palautusehdotuksen mukaisesti kunta on koonnut ja välittänyt valtion viranomaisille tietoa:

          Kirkkonummen alueen maanteiden kuntoluokituksista (perustuen valtion julkisiin tietoihin)

          Liikennemääristä (KVL) vilkkaimmilla tieosuuksilla

          Onnettomuustilastoista (Traficomin ja ELY-keskuksen aineistot)

          Kunnan tietoon tulleista palautteista ja havainnoista erityisen ongelmallisista kohteista

 

Koosteita on hyödynnetty viranhaltijatapaamisissa sekä lausunnoissa, jotka koskevat Uudenmaan tieverkon suunnittelua ja rahoitusta.

 

Lausunto määrärahojen riittävyydestä

Kunta on lausunnoissaan Uudenmaan tieverkon suunnitelmista tuonut esille perustienpidon määrärahojen riittämättömyyden sekä alemman tieverkon kasvavan korjausvelan. Lisäksi asiaa on käsitelty seudullisissa liikennejärjestelmäsuunnittelun hankkeissa ja viranomaisneuvotteluissa. Mahdollisuuksia yhteisiin lausuntoihin naapurikuntien kanssa on tarkasteltu osana seudullista yhteistyötä. Kunnalla ei ole taloudellisia tai hallinnollisia keinoja velvoittaa valtiota lisäämään rahoitusta, mutta kunta on käyttänyt käytettävissään olevia virallisia ja epävirallisia vaikuttamiskanavia.

 

Tilanne aloitteessa mainittujen teiden osalta

Aloitteessa (9.4.2018) mainituista tieosuuksista valtaosa on sittemmin peruskorjattu tai uudelleenpäällystetty valtion toimesta. Osa yksittäisistä kohteista on edelleen noussut esiin palautteissa, ja kunta on välittänyt tiedot edelleen ELY-keskukselle.

 

Koska aloite on vuodelta 2018, alkuperäinen tilanne on useimpien tieosuuksien osalta olennaisesti muuttunut.

 

Yhteistyön jatkokehittäminen

Kunta jatkaa aktiivista vuorovaikutusta valtion viranomaisten kanssa seuraavin keinoin:

          Säännölliset koordinaatiotapaamiset Väyläviraston ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa.

          Kirkkonummen kannalta kriittisten maantieosuuksien priorisointilista

          Liikenneturvallisuustyöryhmän kautta vaikuttaminen

          Selkeä ja ajantasainen tiedottaminen kuntalaisille kunnossapitovastuista ja reklamaatiokanavista

 

 

Päätöshistoria Kuntatekniikan lautakunta, 14.06.2018, § 95

Valmistelijat / lisätiedot: Ylva Wahlström, ylva.wahlstrom@kirkkonummi.fi

kunnossapitopäällikkö

 

Liikenneviraston tuoreesta tienkäyttäjätyytyväistutkimuksesta ilmenee, että tienkäyttäjät ovat yhä tyytymättömämpiä valtion teiden talvihoitoon. Kulunut talvi oli tienpitäjän näkökulmasta vaikea ja runsasluminen. Syksy oli sateinen ja teiden rakenteisiin kulkeutui vettä, lämpötila liikkuessaan nollan molemmin puolin päällysteet rikkouituivat ja on ollut paha routakevät.

 

Tienpitäjä (valtio, kunta tai tiekunta / tieosakkaat) vastaavat teiden kunnosta. Kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katua liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Liikennevirasto huolehtii valtion tieverkon ylläpidosta yhdessä alueellisten Elinkeino- liikenne ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) kanssa. Palautteiden antamisessa maanteiden kunnosta tulee olla yhteydessä liikenteen asiakaspalveluun. Tienkäyttäjän linjalle (puh. 0200 2100) voi ilmoittaa liikenneturvallisuutta vaarantavista tai liikennettä selvästi haittaavista vaurioista.

 

Kunnallistekniikan kunnossapitopalvelut vastaavat kunnan katujen kunnossapidosta. Palautetta katujen kunnossapidosta ja ilmenneistä vaurioista voi antaa kunnan palautejärjestelmän kautta https://www.kirkkonummi.fi/palaute-kadut-torit-tiet.

Yksityistien tienpidosta vastaavat tiekunnat ja tieosakkaat tai kiinteistöjen omistajat.

 

Kunnossapitopalvelut ylläpitävät katu-, yksityistie ja viherrekistereitä. Rekistereiden myötä on ollut mahdollista laatia kartta, josta ilmenee tienpitäjät katukohtaisesti. Kartta löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta https://www.kirkkonummi.fi/kunnossapito.

 

Teiden kuntoon vaikuttaa liikennemäärät ja perustiedonpidon määrärahat. Kunta on tuonut perustienpidon riittämättömät määrärahat esille ELY:n ja kuntien viranomaisneuvotteluissa sekä ilmaissut huolensa alemman luokan maantieverkon kunnosta "Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma” -lausunnoissaan. Tienpidon nykytilannetta on käsitelty seudullisen liikennejärjestelmäsuunnittelun projekteissa ja hankkeissa. Kunta välittää saapuneet palautteet ja tiedot yhteydenotoista Kirkkonummen maanteiden kunnossapidosta vastaaville.

 

Kunta on käyttänyt kaikki viralliset kanavat nostaakseen yleisten teidenkunnossapidon tasoa kunnan alueella. Asia on otettu esille myös epävirallisissa keskusteluissa ELY:n edustajien kanssa. Kunnalla ei ole käytössään taloudellisia tai muita painostuskeinoja asian edistämiseksi. Kannattaa pohtia, edistäisikö asiaa, jos kunnan luottamusmiehet ja poliittiset päättäjät viestisivät taustaryhmiensä kautta kansanedustajille ja edelleen valtakunnalliseen päätöksentekoon, että perustienpidon määrärahoja tulisi pikaisesti korottaa, ennen kuin rakenteelliset vauriot nostavat teiden korjausvelan moninkertaiseksi nykyiseen verrattuna.

 

Ehdotus

Esittelijä: Anna-Kaisa Kauppinen

Kuntatekniikan lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että antaa edellä esitetyn vastauksena valtuustoaloitteeseen 8/2018: Kirkkonummen tiet kuntoon!

 

Päätös

Kuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Kunnanhallitus, 25.06.2018, § 239

Valmistelijat / lisätiedot: Ylva Wahlström, ylva.wahlstrom@kirkkonummi.fi, kunnossapitopäällikkö

 

 

Ehdotus

Esittelijä: Tarmo Aarnio

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto pitää kuntatekniikan lautakunnan vastausta riittävänä ja aloitetta loppuun käsiteltynä.

 

Päätös

Ehdotuksen mukaisesti.

 

 Kunnanvaltuusto, 03.09.2018, § 76

Valmistelijat / lisätiedot: Ylva Wahlström, ylva.wahlstrom@kirkkonummi.fi

kunnossapitopäällikkö

 

Ehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto pitää kuntatekniikan lautakunnan vastausta riittävänä ja aloitetta loppuun käsiteltynä.

 

Käsittely, kunnanvaltuusto 3.9.2018:

Keskustelun aikana valtuutettu Kim Åström teki seuraavan palautusehdotuksen:
 

Palautus evästyksin:

 

Ylempien tahojen päätöksenteon vaikuttamisen tueksi laaditaan listaus ja/tai tilasto ongelmallisten teiden ja siltojen kuntoluokista, käyttäjämääristä ja onnettomuuksista. Laadittava erikseen tai yhdessä muiden lähikuntien kanssa virallinen lausunto teiden korjausmäärärahojen akuutista lisäystarpeesta.

 

Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi että valtuutettu Kim Åström on tehnyt palautusehdotuksen.

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi palautusehdotuksen yksimielisesti.

 

Päätös

Kunnanvaltuusto päätti palauttaa aloitteen uudelleen valmisteltavaksi seuraavin evästyksin:

Ylempien tahojen päätöksenteon vaikuttamisen tueksi laaditaan listaus ja/tai tilasto ongelmallisten teiden ja siltojen kuntoluokista, käyttäjämääristä ja onnettomuuksista. Laadittava erikseen tai yhdessä muiden lähikuntien kanssa virallinen lausunto teiden korjausmäärärahojen akuutista lisäystarpeesta.