RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 25
Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/2026: Sivistyksen talo Lyyran nimi ruotsiksi
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 23.04.2026 § 25
87/12.00.00/2026
Valmistelija Hallintopäällikkö Tiina Koivisto
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää
1
antaa selostusosan mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen 1/2026: Sivistyksen talo Lyyran nimi ruotsiksi,
2
esittää, että talon ruotsinkieliseksi nimeksi annetaan Bildningens hus Lyra ja
3
esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että valtuusto pitää vastausta riittävänä ja aloitetta loppuun käsiteltynä.
Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi -
Selostus Yhteiskampuksen nimeäminen
Kirkkonummen kunnan sivistyksen palveluverkkoon on valmistunut viime vuosien aikana rakennuksia, jotka on suunniteltu useiden toimijoiden ja palveluiden yhteiseen käyttöön. Näille rakennuksille on haluttu antaa selkeä ja erottuva nimi, kuten Kirjastotalo Fyyri ja Gesterbyn koulukeskus Wigge. Näiden hankkeiden rakennustyön aikana sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on asettanut kohdekohtaisen työryhmän rakennuksen nimeämisen tueksi. Työryhmän tehtäviin on kuulunut järjestää avoin nimikilpailu kuntalaisille ja varmistaa, että vaikuttamistoimielimille ja henkilöstölle on myös järjestetty mahdollisuus vaikuttaa asiaan.
Edellä kuvatun toimintatavan mukaisesti sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan 12.12.2024 (§ 89) perustaa työryhmän Porkkalan lukion, Kyrkslätts Gymnasiumin, Kirkkonummen opistojen ja kulttuuripalvelujen toiminnalle tarkoitetun ns. yhteiskampuksen nimeämisprosessia varten. Työryhmän tehtävänä oli järjestää avoin nimikilpailu ja valita kilpailun kolme parasta ehdotusta sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan käsittelyyn ja päätöksentekoon. Työryhmällä oli lautakunnan päätöksen mukaan myös oikeus muokata kilpailun nimiehdotuksia.
Lisäksi lautakunta päätti, että työryhmään kutsuttaisiin yksi jäsen kustakin sivistyksen toimialan lautakunnasta, ts. sivistys- ja vapaa-aikalautakunnasta, suomenkielisestä kasvatus- ja koulutuslautakunnasta sekä ruotsinkielisestä kasvatus- ja koulutuslautakunnasta. Varsinaisena jäsenenä toimisi kunkin lautakunnan puheenjohtaja ja varajäsenenä lautakunnan varapuheenjohtaja. Ryhmään kutsuttaisiin myös opiskelijoiden ja henkilökunnan edustajat Porkkalan lukiosta, Kyrkslätts gymnasiumista ja Kirkkonummen opistoista sekä nuorisovaltuuston, vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston edustajat. Lisäksi ryhmään kutsuttiin kulttuuripalvelujen edustaja sekä edustaja sivistyksen hallinnon ja kehittämisen palveluista.
Kuntalaisille suunnattu avoin nimikilpailu toteutettiin sähköisellä lomakkeella ja paperiäänestysmahdollisuutena pääkirjasto Fyyrissä, Veikkolan kirjastossa ja Masalan kirjastossa 10.2.-2.3.2025.
Kilpailun kautta annetuista ehdotuksista nimityöryhmä valitsi jatkoon neljä vaihtoehtoa kokouksessaan 26.3.2025. Nämä ehdotukset olivat Origo, Agora, Duuri ja Lyyra. Työryhmä päätyi myös esittämään, että yhteiskampukselle valittaisiin sekä kutsumanimi että rakennuksen käyttötarkoituksesta kertova virallinen nimi. Seuraavana on kooste jatkoon valituista ehdotuksista nimityöryhmän kirjaamine perusteluineen.
Kutsumanimi
- Duuri: positiivissävytteinen nimi, toimii kuitenkin pääasiassa vain suomen kielellä. Sopii yhteen Fyyri-nimen kanssa. Keskusteltiin, että nimeä käytettäisiin vain suomenkielisellä kirjoitusasulla.
- Origo: nimen voi lausua sekä suomeksi että ruotsiksi. Origo tarkoittaa keskipistettä, ja rakennus sijaitsee kunnan keskustan keskipisteessä.
- Agora: voidaan lausua sekä suomeksi että ruotsiksi. Nimi tarkoittaa toria. Agora-nimisiä rakennuksia tiedetään olevan Suomessa muitakin.
- Lyra/Lyyra: Nimi viittaa toisaalta ylioppilaskirjoituksiin (lakin lyyra), mutta myös kulttuuriin (soitin). Rakennuksen pylväät voidaan nähdä lyyran kielinä. Lausutaan molemmilla kielillä samalla tavalla.
Määrittelevä nimi
- Haluttiin nimi, jota voi käyttää tulevaisuudessakin.
- Nimen tulee kertoa, millaisesta rakennuksesta on kyse.
- Nimivaihtoehdot tulee käännättää kielenkääntäjillä, että niistä tulee sopivat myös ruotsiksi.
Työryhmä päätyi esittämään lautakunnalle kutsumanimivaihtoehdoiksi Duuria, Lyyraa ja Origoa. Rakennusta määrittävässä nimessä päädyttiin esittämään seuraavia: Opin ja kulttuurin talo, Sivistyksen talo sekä Oppi- ja kulttuurikeskus. Lisäksi työryhmä esitti, että monitoimisali nimettäisiin yhtenevästi rakennuksen kanssa. Koska sali-sana käännettäisiin ruotsiksi, myös kutsumanimi käännettäisiin tarvittaessa.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta käsitteli nimiehdotuksia kokouksessaan 20.5.2025 (29 §). Käsittelyn aikana kannatusta saivat kutsumanimivaihtoehdot Lyyra ja Origo. Puheenjohtajan ehdotuksesta nimestä päätettiin äänestää. Äänestyksessä kutsumanimivaihtoehto Lyyra sai 6 ääntä ja kutsumanimivaihtoehto Origo 4 ääntä. Käsittelyn jälkeen lautakunta päätti yhteiskampuksen nimeksi Sivistyksen talo / Bildningens hus Lyyra ja monitoimisalin nimeksi Lyyra-sali / Lyrasalen. Päätöksestä ei tullut oikaisuvaatimuksia eikä siihen käytetty otto-oikeutta, joten päätös sai lainvoiman.
Sivistyksen talo Lyyran harjannostajaisia vietettiin 29.1.2026. Tämän jälkeen, 2.2.2026, kunnanvaltuustolle jätettiin rakennuksen nimeä koskeva valtuustoaloite. Aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esittivät, että rakennuksen ruotsinkielinen nimi muutettaisiin muotoon Bildningens hus Lyra lautakunnan päättämän Bildningens hus Lyyran sijaan. Aloitteen perusteluissa todettiin, että päätöksen mukaisena rakennuksen nimen (Lyyra) ja salin nimen (Lyra) ruotsinkieliset kirjoitusasut eivät ole yhdenmukaiset. Lisäksi lyyraa tarkoittavan sanan ruotsinkielinen oikea kirjoitusasu on lyra. Aloitteessa todetaan, että Bildningens hus Lyyra -nimi sisältää näin ollen oikeinkirjoitusvirheen.
Kun Sivistyksen talo valmistuu, sen nimi tulee näkymään opastetauluissa ja rakennuksen eteen sijoitettavassa valaistussa pylväässä, ns. pylonissa. Talon rakennusprosessi on edennyt alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Opasteet on myös suunniteltu, mutta niitä ei ole vielä viety toteutukseen. Palveluntuottajalta saadun tiedon mukaan opasteisiin on mahdollista tehdä muutoksia, jos tieto muutoksista saadaan kesäkuuhun 2026 mennessä.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen (20.5.2025/ § 29) mukaan Sivistyksen talo Lyyran monitoimisalin nimi on Lyyra-sali / Lyrasalen. Jotta rakennuksen nimistö olisi mahdollisimman johdonmukainen ja selkeä ja jotta nimi huomioisi aidosti sekä suomen että ruotsin kielen kirjoitusasun, pitää sivistyksen toimiala tarkoituksenmukaisena esittää rakennuksen nimen muuttamista muotoon Sivistyksen talo Lyyra - Bildningens hus Lyra.
Päätöshistoria
Kunnanvaltuusto 02.02.2026 § 12
Päätös Kunnanvaltuusto toimittaa valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Selostus Linda Basilier jätti kunnanvaltuuston kokouksessa 2.2.2026 seuraavan valtuustoaloitteen:
”Sivistyksen talo otetaan käyttöön vuoden 2027 alussa, kun Porkkalan lukio, Kirkkonummen gymnasium, Kirkkonummen musiikkiopisto, kuvataidekoulu sekä kansalaisopisto muuttavat saman katon alle. Rakennus tulee toimimaan kunnan yhteisenä sivistys- ja kulttuurikeskuksena.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti 20.5.2025, että yhteisen kampuksen nimi on Sivistyksen talo / Bildningens hus Lyyra ja monitoimisalin nimi on Lyyra-sali / Lyrasalen. Sana ”lyyra” tarkoittaa muun muassa kielisoitinta, mutta liittyy myös ylioppilaslakkiin, jota koristaa lyyra. Nimi sopii siten erinomaisesti rakennukselle, jossa toimii sekä lukio että vapaan sivistystyön yksiköitä.
Ruotsiksi rakennuksen nimi on Bildningens hus Lyyra ja monitoimisalin nimi on Lyrasalen, kun taas suomeksi rakennus on Sivistyksen talo Lyyra ja monitoimisali Lyyra-sali. Näin ollen rakennuksen (Lyyra) ja salin (Lyra) nimissä ruotsinkielinen kirjoitusasu poikkeaa toisistaan, mikä ei ole yhtenäistä. Lisäksi sanan oikea ruotsinkielinen kirjoitusasu on Lyra, yhdellä Y-kirjaimella. Kirkkonummen kannalta ei ole hyvä, että Bildningens hus -rakennuksen nimi ei ole ruotsiksi oikeinkirjoitettu.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että rakennuksen ruotsinkielinen nimi kirjoitetaan Bildningens hus Lyra.”
Valtuustoaloitteen allekirjoittivat Linda Basilierin lisäksi Anna Aintila, Thomas Vasenius, Kim Liljequist, Matilda Björkqvist, Hans Hedberg, Josephine Frimodig, Oona Ylitolonen, Pauliina Kaaresvirta-Huhta, Suvi Tapio, Sami Ragnell, Kim Åström, Jani Ekman, Sofia Björkroth, Marko Kari, Heidi Castrén, Maiju Kiukas, Piia Aallonharja, Miika Engström, Urho Blom, Henri Taussi, Annika Eriksson, Fredrik Kock, Martin Valtonen, Viveca Lahti, Minna Hakapää, Lauri Valli, Noora Piili, Minna Enqvist, Edla Niemi, Johanna Fleming, Maarit Orko, Ronja Karkinen, Saara Huhmarniemi, Lauri Lavanti, Miisa Jeremejew, Jukka Lahti, Sanni Jäppinen ja Tony Björk.