RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 29
Valtuustoaloite 6/2026: Kuntalaisten tiedonsaannin parantaminen ja avoimuuden vahvistaminen
Kunnanvaltuusto 13.04.2026 § 29
304/07.02.01/2026
Päätös Kunnanvaltuusto toimittaa valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Selostus Saara Huhmarniemi / Vihreä valtuustoryhmä jätti kunnanvaltuuston kokouksessa 13.4.2026 seuraavan aloitteen:
”Kuntalaisten tiedonsaannin parantaminen ja avoimuuden vahvistaminen
Avoimuus on Kirkkonummen kunnan yksi neljästä arvosta. Kirkkonummen kuntastrategian mukaan “Kaiken toimintamme lähtökohta on avoimuus ja läpinäkyvyys.” Kunnan julkisilla nettisivuilla olevien esityslistojen ja pöytäkirjojen avoimuudessa on kuitenkin vielä kehittämistä.
Käytännöt esityslistojen ja pöytäkirjojen sekä niihin liittyvien materiaalien julkaisemiseen nettisivuilla ovat olleet epäselviä. Erityisesti ongelma on ollut, että päätösten tukena käytettyjä oheismateriaaleja ei ole julkaistu kunnan nettisivuilla tarkastetun pöytäkirjan mukana.
Useimmissa muissa kunnissa oheismateriaalit julkaistaan nettisivuilla, mikäli ei ole esimerkiksi tietosuojalain mukaista perustetta jättää materiaalia julkaisematta kokonaan tai osittain. Tämän tulisi olla myös Kirkkonummella lähtökohtana. Julkisuuslain mukaan viranomaisen velvollisuus on edistää kuntalaisten tiedonsaantia.
Me allekirjoittaneet valtuutetut pyydämme kehittämään toimintatapoja niin, että päätöksenteon oheismateriaali julkaistaan nettisivuilla aina kun se on mahdollista. Tavoitteena tulee kuntastrategian mukaisesti olla avoimuuden vahvistaminen sekä kuntalaisten tiedonsaannin ja demokratian edistäminen. Virallisen ja oikean tiedon hyvä saavutettavuus on nykyisessä tietotulvan ja disinformaation täyttämässä ympäristössä erityisen tärkeää.
Saara Huhmarniemi / Vihreä valtuustoryhmä”
Valtuustoaloitteen allekirjoittivat Saara Huhmarniemen lisäksi Piia Aallonharja, Anders Adlercreutz, Anna Aintila, Sofia Björkroth, Urho Blom, Miika Engström, Minna Enqvist, Johanna Fleming, Marjut Frantsi-Lankia, Josephine Frimodig, Anneli Granström, Miisa Jeremejew, Sanni Jäppinen, Matti Kaurila, Noora Kettunen, Ronja Karkinen, Matti Kaurila, Noora Kettunen, Nadia Korkman, Jani Kähkönen, Jukka Lahti, Eero Lankia, Lauri Lavanti, Viveca Lindgren, Edla Niemi, Maarit Orko, Sami Ragnell, Tuovi Ronkainen, Tero Suominen, Suvi Tapio, Henri Taussi, Lauri Valli, Martin Valtonen, Thomas Vasenius, Oona Ylitolonen, Kim Åström, Linda Basilier ja Elina Utriainen.