RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 406
Strömsbyn aurinkovoimapuiston maanvuokrasopimuksen muutossopimus
Kunnanhallitus 15.12.2025 § 406
943/10.00.02/2024
Valmistelija kunnangeodeetti Otso Kärkkäinen
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)
Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi
Kunnanhallitus päättää
1
hyväksyä liitteenä olevan muutossopimuksen Kirkkonummella 12.2.2025 Kirkkonummen kunnan ja Myrsky Energia Oy:n välillä allekirjoitetun aurinkovoimalaitoksen maanvuokrasopimuksen liitteeksi 4. Maanvuokrasopimuksen vuokra-alueelle sijoittuvan akkuvarastoalueen vuokra on vähintään 1 200 euroa vuodessa sidottuna elinkustannusindeksiin (1951:10=100). Muutossopimus tulee voimaan vasta molempien sopijaosapuolten allekirjoituksella.
2
oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimukseen vähäisiä tarkistuksia ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Käsittely Tämä pykälä käsiteltiin §:n 403 jälkeen.
Kunnangeodeetti Otso Kärkkäinen esitteli asiaa ja poistui kokouksesta tämän pykälän jälkeen klo 18.24.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi vuokraoikeuden haltija
Selostus Tonttipalvelut ja Myrsky Energia Oy vuokraoikeuden haltijana ovat neuvotelleet Kirkkonummella 12.2.2025 allekirjoitettuun aurinkovoimalaitoksen maanvuokrasopimukseen tarvittavaksi liitteeksi muutossopimuksen, jolla sovitaan vuokralaisen oikeudesta sijoittaa vuokra-alueelle aurinkovoimapuiston tuottamaa sähkön varastointia varten tarkoitettu akkuvarasto siihen liittyvine laitteistoineen ja rakenteineen sekä akkuvarastosta vuokranantajalle maksettavasta korvauksesta.