Dynasty tietopalvelu
Kirkkonummen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 361


Kokousasian teksti

 

 

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän syysyhtymäkokous 25.11.2025

Kunnanhallitus 10.11.2025 § 361  

375/00.04.02/2025 

 

 

Valmistelija hallinnon asiantuntija Gunnel Ekström

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus päättää

1
valita kunnan edustaja HSL:n yhtymäkokoukseen 25.11.2025

2
mahdollisen evästyksen antamisesta yhtymäkokousedustajalle.

 

Käsittely Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että keskustelun aikana Kim Åström on jättänyt seuraavan evästysehdotuksen:

 

HSL budjetoi vuodelle 2025 suurta nousumäärien kasvua, joka toteutui vain osittain, johtaen yli 50M€ alijäämäennusteeseen vuodelle 2025. Myös vuodelle 2026 on ennakoitu merkittävää tulopuolen kasvua, ja samalla talousarvio on jo lähtökohtaisesti noin 15M€ alijäämäinen. Kirkkonummen kunta pitää tärkeänä, että kiinnitetään vastaisuudessa erityistä huomiota alijäämäriskin hillitsemiseen ja välttämään tulopuolen ylibudjetointia.

 

Evästysehdotusta kannattivat Viveca Lindgren, Urho Blom, Martin Valtonen, Kim Liljequist, Jani Kähkönen ja Teemu Kelkka.

 

Puheenjohtajan tiedustellessa, evästysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kokoomus / Kim Åström:

ehdotus edustajaksi: Anna Sahiluoma

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti

1
valita Anna Sahiluoman kunnan edustajaksi HSL:n yhtymäkokoukseen 25.11.2025

2
antaa seuraavan evästyksen yhtymäkokousedustajalle:

HSL budjetoi vuodelle 2025 suurta nousumäärien kasvua, joka toteutui vain osittain, johtaen yli 50M€ alijäämäennusteeseen vuodelle 2025. Myös vuodelle 2026 on ennakoitu merkittävää tulopuolen kasvua, ja samalla talousarvio on jo lähtökohtaisesti noin 15M€ alijäämäinen. Kirkkonummen kunta pitää tärkeänä, että kiinnitetään vastaisuudessa erityistä huomiota alijäämäriskin hillitsemiseen ja välttämään tulopuolen ylibudjetointia.

 

 

 

Selostus Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän syysyhtymäkokous pidetään tiistaina 25.11.2025 klo 12.00 alkaen HSL:n päätoimitiloissa osoitteessa Opastinsilta 6, Helsinki (kokoustila Kh Luottamus) ja sähköisenä kokouksena. Linkki sähköiseen kokoukseen toimitetaan ilmoitetuille osallistujille,

 

 Yhtymäkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

 

1. Kokouksen järjestäytyminen ja ääniluettelon vahvistaminen

2. Lausunnon antaminen yhtymäkokoukselle tarkastuslautakunnan vuoden

2024 arviointikertomuksen johdosta

3. Osavuosikatsaus 3/2025

4. Vuoden 2025 talousarvion muuttaminen

5. Toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen vuosille 2026–2028

6. Strategian hyväksyminen vuosille 2026–2029

7. Sidonnaisuusilmoitukset