Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 197


6 Päätösluettelo, 16.-29.5.2024 (julkinen)

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 197 

  

 

Toimielinten pöytäkirjoja

 

Henkilöstöjaosto 15.5.2024

Toimitilapalvelujen lautakunta 16.5.2024

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 23.5.2024

Rakennus- ja ympäristölautakunta 21.5.2024

 

 

Viranhaltijapäätöksiä

 

Luettelo valvottavista viranhaltijapäätökset on liitteenä. Viranhaltijapäätökset ovat kokonaisuudessaan liitteineen luettavissa kokousjärjestelmässä: (tiedostot / kunnanhallitus / viranhaltijapäätökset

 

 

 

Esittelijä  Kunnanjohtaja Virpi Sailas, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen edellä mainitut kuntalain 92 §:n nojalla otto-oikeuden käyttämistä varten esitetyt päätökset ja päättää, että Kunnanhallitus ei ota asioita käsiteltäväkseen.

 

Päätös Kunnanhallituksen puheenjohtaja ilmoitti käyttävänsä otto-oikeuttaan toimitilapalvelujan lautakunnan päätökseen 16.5.2024 § 30: Nissnikun yläkoulun vuosiluokkien rakennushankkeen aikaiset väistötilaratkaisut.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, ettei ota muita asioita käsiteltäväkseen.