Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 25



 

 

Valtuustoaloite 2/2024 Kirkkonummen hiihtomahdollisuuksien parantamiseksi

Kunnanvaltuusto 04.03.2024 § 25  

230/10.03.01.02/2024 

 

 

  

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Selostus Matti Kaurila, Timo Haapaniemi, Kim Åström, Liisa Kosonen ja Kari Virtanen jättivät kunnanvaltuuston kokouksessa 4.3.2024 seuraavan aloitteen:

 

Me valtuustoaloitteen allekirjoittaneet valtuutetut ja varavaltuutetut haluamme edistää hiihtomahdollisuuksia Kirkkonummella. Pyydämme seuraavien toimenpiteiden selvittämistä ja mahdollisia tarvittavia päätöksiä ennen tulevaa hiihtokautta 2024-25:

 

- Latukoneen hankinta. Esitämme, että vuoden 2025 talousarvioehdotukseen otetaan mukaan toisen latukoneen hankinta kuntaan. Kun latukoneita on kaksi, ei aikaa ja rahaa mene koneen siirtoon esim. Jerikonmäen ja Veikkolan välillä. Tällöin aikaa jää enemmän laadukkaampien latujen tekemiseen, jolloin myös myöhempi latuverkkojen laajentaminen on mahdollista. Ongelmana on myös se, että kun ainoa latukone on rikki sesonkiaikana esim. hiihtolomaviikolla, ei tarvittavia latujen kunnostuksia saada tehtyä ajallaan.

 

- Pyydämme selvittämään myös sitä, että kunta yhteistyössä Peuramaan laskettelukeskuksen yrittäjän kanssa selvittää mahdollisuutta hyödyntää Peuramaan laskettelukeskuksen lumetusjärjestelmää ja kalustoa tekolumiladun tekemistä varten Peuramaan laskettelukeskuksen yhteyteen. Mikäli edellä mainittu on mahdollista, huomioidaan mahdollinen määrärahan tarve vuoden 2025 talousarvioehdotuksessa.

 

- Kunta vuokratessaan peltoja pidättää itsellään oikeuden omistamilleen pelloille tehdä moottorikelkoin itse tai sopimuskumppanin avulla latuja.

 

Aloitteen oli Matti Kaurilan, Timo Haapaniemen, Kim Åströmin, Liisa Kososen ja Kari Virtasen lisäksi allekirjoittaneet seuraavat valtuutetut ja varavaltuutetut: Jussi Määttä, Hannu Valtanen, Marko Kari, Jani Ekman, Ville Salminen, Urho Blom, Minna Hakapää, Antti Kilappa, Noora Piili, Antti Salonen, Tero Suominen, Ari Harinen, Jerri Kämpe-Hellenius, Aku Leijala, Kim Liljequist, Maarit Orko, Krista Petäjäjärvi, Anna Sahiluoma, Martin Valtonen, Arttu Lankinen, Jani Kähkönen, Anna-Mari Toikka, Minna Hakapää, Piia Aallonharja, Johanna Fleming, Josephine Frimodig, Stefan Gustafsson, Johanna Järvinen, Patrik Lundell ja Miisa Jeremejew.