Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 38



 

 

Vuoden 2022 tilinpäätös

Kunnanvaltuusto 22.05.2023 § 38  

41/02.02.02/2023 

 

 

Päätösehdotus  

 

 Tarkastuslautakunta esitttää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää

1
merkitä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022 tiedoksi

2
hyväksyä vuoden 2022 tilinpäätöksen 

3
myöntää vastuuvapaus kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.

 

Käsittely Vt. kunnanjohtaja Anna-Kaisa Kauppinen ja talousjohtaja Esa Lindell esittelivät asiaa kokouksessa.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

Päätöshistoria

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 100 

 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Esa Lindell, 

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Vt. Kunnanjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kunnanhallitus päättää

1
hyväksyä kunnan vuoden 2022 tilinpäätöksen allekirjoitettavaksi ja toimittaa sen tilintarkastajille tarkastettavaksi

2
saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi

3
valtuuttaa vt. kunnanjohtajan allekirjoittamaan tilintarkastuksen vahvistusilmoituksen

4
valtuuttaa talousjohtajan tekemään tarvittaessa teknisluontoisia tarkistuksia ja täsmennyksiä tilinpäätökseen.

5
ehdottaa kunnanvaltuustolle tilikauden 12 686 438,43 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa:

5.1
tuloutetaan aikaisemmin tehdystä poistoerosta poistoerohankkeiden tilikauden suunnitelmapoistoja vastaava määrä 13 351,67 euroa

5.2.
tilikauden ylijäämä 12 699 790,10 euroa siirretään taseen tilikauden yli-/alijäämätilille.

 

 

Käsittely Talousjohtaja Esa Lindell esitteli asiaa kokouksessa.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

Selostus Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

 Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös, joka käsittää konsernituloslaskelman, -taseen ja rahoituslaskelman liitteineen. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

 

 Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta.

 

 Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

 Talousarvion toteutuminen

 Koko kunnan ulkoisten toimintatuottojen toteuma oli 36,5 milj. euroa (alkuperäinen ja muutettu TA 29,7 milj. euroa), jossa muutosta vuoteen 2021 oli -4,9 % eli 1,9 milj. euroa. Ulkoisiin toimintatuottoihin ja sen muutokseen vaikuttivat korona-avustukset, joita saatiin 3,9 milj. euroa vuonna 2022 ja 8,6 milj. euroa vuonna 2021.

 

 Ulkoisten toimintakulujen toteuma oli 278,7 milj. euroa (muutettu TA 275,2 milj. euroa). Ulkoiset toimintamenot kasvoivat muutettuun talousarvioon verrattuna 1,2 % eli 3,5 milj. euroa.

 

 Toimintakate oli -242,1 milj. euroa (muutettu TA -245,4 milj. euroa). Toimintakate jäi 1,3 % alle muutetun talousarvion 3,3 milj. euroa. Luvuissa ei ole huomioitu käyttöomaisuuden myyntivoittoja eikä maankäyttökorvauksia yhteensä 21,9 milj. euroa, josta hyvinvointikeskuksen myyntivoiton osuus oli 14,3 milj. euroa.

 

 Tilikauden tulos oli 12 686 438,43 euroa. Tilikauden ylijäämä oli
12 699 790,10 euroa (muutetun TA:n alijäämä 10,8 milj. euroa).

 

 Investointien toteutuminen

 Muutetun investointiosan menoista toteutui 25,8 milj. euroa eli 55,7 %. Investointien nettotulot olivat 21,2 milj. euroa johtuen hyvinvointikeskuksen myynnistä, josta investointeihin kirjattiin 46 milj. euroa ja voitto-osuus tulokseen.

 

 Ehdotus tuloksen käsittelystä

 Tuloutetaan aikaisemmin tehdystä poistoerosta poistoerohankkeiden tilikauden suunnitelmapoistoja vastaava määrä, 13 351,67 euroa.

 

 Tilikauden ylijäämä

 Tilikauden ylijäämä, 12 699 790,10 euroa, siirretään taseen tilikauden yli- /alijäämätilille.

 

 Tilintarkastusprosessin vahvistusilmoitus

 Tilintarkastusprosessiin liittyvänä käytäntönä kunnanhallitus antaa vahvistusilmoituksen suoritettavaan tilintarkastukseen, jonka kohteena on Kirkkonummen kunnan kirjanpito, tilinpäätös ja hallinto tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022 ja jonka tarkoituksena on antaa lausunto siitä:

 1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

 2) antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;

 3) ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita;

 4) onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

 

 Vahvistuskirjeen voi allekirjoittaa kunnanhallituksen valtuuttamana vt. kunnanjohtaja.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 3.5.2023 § 20

 

 Päätösehdotus  

 Tilintarkastuskertomus tilikaudelta 2022 merkitään tiedoksi. Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.

 

 

Päätös Tilintarkastuskertomus tilikaudelta 2022 merkittiin tiedoksi. Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.

 

 

Selostus Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

 

Kunnanhallitus on 27.3.2023 § 100 hyväksynyt tilinpäätöksen 2022.

 

Tilintarkastusyhteisö KPMG Julkistarkastus Oy on 3.5.2023 antanut tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2022.