Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 17


 

 

Kunnanvaltuuston kokousaikataulu, syksy 2023

Kunnanvaltuusto 06.03.2023 § 17  

689/00.00.01/2021 

 

 

Päätösehdotus  

 

 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää omista kokousaikatauluistaan syksyn 2023 osalta niin että valtuuston kokoukset pidetään 4.9.2023, 9.10.2023, 13.11.2023 ja 11.12.2023.

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi kokousaikatauluun (kunnan kotisivuille)

 

 

Päätöshistoria

 

Kunnanhallitus 27.02.2023 § 78 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Jaana Suihkonen,  

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

Hallintosäännön 147 §:n mukaan kukin toimielin hyväksyy kokoustensa ajan ja paikan

 

Poliittisen päätöksenteon sujuvuuden kannalta on tärkeää, että kokousaikataulut ovat toimielinten kesken synkronoidut. Lähtökohtana on, että kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen kokouspäivä on maanantai.

 

Päätösehdotus Vt. Kunnanjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kunnanhallitus päättää 

1
hyväksyä syksyn 2023 kokousaikataulun seuraavasti: 

14.8.2023 KH
28.8.2023 KH

4.9.2023 KV
11.9.2023 KH
25.9.2023 KH
2.10.2023 KH

9.10.2023 KV
16.10.2023 KH
30.10.2023 KH

6.11.2023 KH
13.11.2023 KV
20.11.2023 KH

4.12.2023 KH
11.12.2023 KV
18.12.2023 KH

2
esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää omista kokousaikatauluistaan syksyn 2023 osalta yllä olevan aikatauluehdotuksen mukaisesti

3
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.