Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 122



 

 

Asiavirheen korjaamista koskeva vaatimus, Koirahoitola Miracle

Rakennus- ja ympäristölautakunta 26.09.2023 § 122  

1541/11.03.01/2019 

 

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja Elina Röman

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 040 750 9894

 

 

Päätösehdotus Ympäristöpäällikkö Hynninen Anu

 

 Rakennus- ja ympäristölautakunta ratkaisee asian liitteenä olevan päätöksen mukaisesti.

 

Käsittely Esittelijä esitti lisäykset liitteenä olevaan päätösehdotuksen määräykseen 1:

 

 Lause "Nykyistä meluaitaa tulee jatkaa 31.8.2023 päivätyn meluselvityksen 4. kohdassa osoitetulla lisäaidalla esim. siirtämällä kiinteistöllä 2:353 olevat parakit meluaidan jatkeeksi" muutetaan muotoon "Nykyistä eteläistä meluaitaa tulee jatkaa länsipäästä pohjoisen suuntaan 7 metriä 31.8.2023 päivätyn meluselvityksen 4. kohdassa osoitetulla lisäaidalla esim. siirtämällä kiinteistöllä 2:353 olevat parakit meluaidan jatkeeksi."

 

 Tämän lauseen jälkeen lisätään myös lause "Lisäaidan tulee olla valmis kolme kuukautta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta."

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti liitteenä olevan päätösehdotuksen mukaisesti esittelijän lisäyksillä.

 

Tiedoksi Asiamies (Asianajotoimisto Astrea Oy)

 Toiminnanharjoittaja

 Asiasta kuullut naapurit

 Eläinsuojeluviranomainen (elainlaakari@espoo.fi)

 

Selostus Koirahoitola Miraclen (K & K Miracle Oy) meluhaitta-asia tuli vireille keväällä 2017, kun ympäristöyksikköön toimitettiin useampia valituksia toiminnan aiheuttamasta melusta. Valitusten mukaan koirahoitolan toiminnasta aiheutui naapurustolle mm. melu- ja hajuhaittaa. Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti 25.8.2020 § 109 antaa toiminnanharjoittajalle ympäristönsuojelulain (527/2014) 180 §:n mukaisia yksittäisiä määräyksiä.

 

 Toiminnanharjoittaja jätti 30.1.2023 Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnalle asiavirheen korjaamista koskevan vaatimuksen. Vaatimuksena on, että Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnan tulee;

 1. poistaa rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös 25.8.2020 § 109;

 2. ratkaista asian uudelleen ja todeta ratkaisunaan, että

 a. nykyiset meluaidat ovat riittävät;

 b. poistaa rajoitukset ulkoilutettavien koirien määrästä;

 c. muuttaa koirien sallittuja päivittäisiä ulkoiluaikoja siten, että jatkossa ne ovat seuraavat: kello 8-10, 14-16.30 ja 20-22.

 3. määrätä rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen 25.8.2020 § 109:n täytäntöönpano keskeytettäväksi käsittelyn lainvoimaiseksi tulemiseen saakka.

 

 Asian kulku on selostettu tarkemmin liitteenä olevassa päätösdokumentissa.

 

 OHEISMATERIAALI

 - RYL päätös 25.8.2020 § 109 (annettu määräys)

 - Tarkastuskertomukset 6.7.2021 ja 13.10.2021

 - Kehotus jatkaa meluaidan rakentamista 21.6.2022 (sähköposti)

 - Vireillepano asiavirheen korjaamiseksi + meluselvitys

 - Muistutukset ja mielipiteet - ei julkinen

 - Eläinsuojeluviranomaisen lausunto

 - Toiminnanharjoittajan vastine

 - Meluselvityksen täydennyspyyntö (sähköposti)

 - 31.8.2023 päivitetty meluselvitys ja melumittaus

 - Toiminnanharjoittajan vetoomus 6.9.2023

 

 LIITE

-         Päätös asian uudelleen ratkaisemisesta

 

 

 

 

Päätöshistoria