Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 258



 

 

Talouden seurantaraportti 7/23 ja verotulojen toteutuminen 8/2023

Kunnanhallitus 28.08.2023 § 258  

37/02.02.02/2023 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Esa Lindell, 

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus merkitsee talouden seurantaraportin 7/2023 ja vuoden 2023 lisämäärätarvearvion tiedokseen. 

 

Käsittely Talousjohtaja Esa Lindell esitteli asiaa kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

 

Selostus Toimielintasoiset sekä tulo- ja menolajikohtaiset ulkoiset toteumat ovat liitteenä. Toimintakate ei kasvanut heinäkuussa edelliseen vuoteen nähden, mutta käytettävissä on 0,7 % vähemmän määrärahaa kuin tilinpäätöksessä 2022. Kevään palkkaratkaisu kasvatti menoja erityisesti kesäkuun kertaerien ja prosentuaalisten lisäkorotusten takia, johon ei ole varauduttu talousarviossa. Heinäkuun tietojen pohjalta on arvioitu, että henkilöstömenojen korotustarve on kaikkiaan yli 4 milj. euroa. Kaikkiaan eri toimielimet tulevat tarvitsemaan lisämäärärahaa noin 6 milj. euroa, mutta nettomääräinen toimintakatteen kasvu ollee hieman pienempi. Toimielimet tekevät lisämääräesityksensä osavuosikatsauksensa hyväksymisen yhteydessä.

 

 Vertailuvuodelta 2022 on liitteestä poistettu toimielintasoisen vertailun toimintakatteesta hyvinvointialueelle siirtyneet kustannukset muutosvertailun mahdollistamiseksi. Siirtyneet erät ovat otettu toimintakatteen jälkeen mukaan vuoden 2022 tuloslaskelmaan.

 

 Tulot ovat kertyneet edelliseen vuoteen verrattuna paremmin eli toteumaprosentti on heinäkuussa 59,7 %. Menojen toteutuma oli 60,2 %, kun edellisen vuoden heinäkuussa se oli 57,8 %. Ostopalvelujen määrärahavaraus ei selvästi riitä suomenkielisen kasvatus ja koulutuslautakunnan, yhdyskuntatekniikan eikä toimitilapalvelujen lautakunnan osalta. Ostopalvelujen toteumaprosentti on 61,5 kun edellisenä vuonna se oli 56,6. Ostopalvelujen määrärahavaraus ei ole riittävä muutaman toimielimen osalta. Kokonaisuutena palvelujen ostoihin käytetty euromäärä pysyi kuitenkin ennallaan edelliseen vuoden heinäkuuhun nähden.

  

 Elokuun verotulojen toteuma on liitteenä. Kunnallisveron tuotto oli heikko elokuussa johtuen verovuoden 2022 veronpalautuksista. Kuntaliitto on elokuun uudessa ennusteessaan arvionut, että Kirkkonummen verotulot ylittävät budjetin 4,9 milj. eurolla.

 

 Tulos on heinäkuun lopun tilanteessa ylijäämäinen 19,8 milj. euroa.

 

 Oheismateriaalina on edellisen kokouksen ajankohtaiskatsaus Kirkkonummen heinäkuun väestö- ja rakentamistilastoihin, jonka otsikkotiedot on korjattu.