Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 262



 

 

Kirkkonummen kunnan lausunto Microsoft 3465 Finland Oy:n Kirkkonummen datakeskusalueen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

Kunnanhallitus 28.08.2023 § 262  

882/14.04.00/2020 

 

 

Valmistelija kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen, 

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus päättää

1
antaa Uudenmaan ELY-keskukselle liitteenä olevan lausunnon Microsoft 3465 Finland Oy:n Kirkkonummen datakeskusalueen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.

2
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa

 

Käsittely Varajäsen Jussi Määttä saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16.32.

 

 Yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen esitteli asiaa kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

 

Selostus Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ELY-keskus) pyytää Kirkkonummen kunnalta lausuntoa Microsoft 3465 Finland Oy:n Kirkkonummen datakeskusalueen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Lausuntoa pyydetään 30.8.2023 mennessä.

 

 YVA-menettelyn taustaa

 

Ympäristövaikutusten arviointi perustuu lakiin sekä asetukseen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä. Menettelyn ensimmäisessä vaiheessa hankkeesta vastaava laatii arviointiohjelman, eli suunnitelman siitä, miten hankkeen toteuttamiselle valittujen vaihtoehtojen ympäristövaikutukset on tarkoitus selvittää ja vaikutuksia vertailla. Toisessa vaiheessa selvitetään vaihtoehtojen vaikutukset keskittyen hankkeen todennäköisesti merkittäviin vaikutuksiin. Menettelyn yhteydessä laadittavassa ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa esitetään arvioinnin tulokset. YVA-selostusvaiheen päätteeksi yhteysviranomainen antaa arviointiselostuksesta perustellun päätelmän, jolla tarkoitetaan yhteysviranomaisen tekemää perusteltua johtopäätöstä hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista.

 

Arviointiohjelma, arviointitarve sekä muodostetut vaihtoehdot

 

Hankkeesta vastaava on Microsoft 3465 Finland Oy ja YVA-yhteysviranomainen Uudenmaan ELY-keskus. YVA-ohjelma kokonaisuudessaan on luettavissa ELY-keskuksen verkkosivuilla suomeksi: www.ymparisto.fi/MicrosoftKirkkonummenDatakeskusYVA. Arviointiohjelmaan sisältyy ruotsinkielinen tiivistelmä.

 

Hankkeen muilta osin ruotsinkieliset sivut löytyvät osoitteesta: www.miljo.fi/MicrosoftKyrkslättsDatacenterMKB

 

Kirkkonummen datakeskushanke edellyttää YVA-menettelyä, koska datakeskuksen suunniteltujen varageneraattoreiden yhteenlaskettu polttoaineteho ylittää YVA-lain liitteen 1 kohdan 7a mukaisen 300 MW:n polttoainetehon raja-arvon. Lisäksi hankkeen rakentamisen takia maa- ja kiviainesten ottomäärät ylittävät alustavien arvioiden mukaan

 

YVA-lain liitteen 1 kohdan 2b mukaisen 200000 kiintokuutiometrin kiven, soran tai hiekan vuosittaisen ottomäärän.

 

Hankealue on 30.8.2021 hyväksytyssä ja 17.2.2023 lainvoimaiseksi tulleessa Kolabackenin asemakaavassa varattu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi. ET-korttelia koskee määräykset, joiden mukaan korttelialueelle ei saa sijoittaa laitosta, joka aiheuttaa ympäristöä häiritsevää melua, tärinää, ilman pilaantumista tai muuta häiriötä. Alueelle rakennettavissa laitoksissa on käytettävä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa. Rakennusten ulkoseinät eivät saa olla laaja-alaisesti heijastavaa materiaalia, kuten lasia, lintujen törmäysriskin takia. Lasipintoja voidaan käyttää, jos lasit on kuvioitu tai lasien edessä on rakenne-elementtejä, jotka vähentävät törmäysriskiä.

 

Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltavat vaihtoehdot ovat:

- Hankevaihtoehto VE1, jossa tarkastellaan tilannetta, jossa hankealueelle suunniteltu datakeskus rakennetaan ja otetaan käyttöön. Microsoftin tämänhetkisen hankesuunnitelman mukaan hankealueelle, joka on laajuudeltaan noin 50 ha, rakennetaan kolme (3) datakeskusrakennusta ja tukitoiminnot. Datakeskusten yhteenlaskettu sähköteho on noin 150 MW. Rakennettavien datakeskusrakennusten yhteyteen sijoitetaan varavoimageneraattorit (yhteenlaskettu polttoaineteho noin 500 MW),

 

- Hankevaihtoehto VE0, jossa YVA-asetuksen mukaisesti ympäristövaikutusten  arviointimenettelyn yhtenä vaihtoehtona tulee tarkastella hankkeen toteuttamatta jättämistä eli niin sanottua 0-vaihtoehtoa. Hankkeen 0-vaihtoehtona (VE0) tarkastellaan tilannetta, jossa datakeskusta ei rakenneta ja oteta käyttöön suunnitellulla hankealueella.

 

Arvioitavat vaikutukset

 

Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan hankealueen sekä sen ulkopuolelle ulottuvien toimintojen ympäristövaikutuksia rakentamisen ja toiminnan sekä toiminnan lopettamisvaiheen aikana. Tarkasteluissa huomioidaan myös liitännäishankkeet (lämmön talteenotto ja sähkönsiirto). Ympäristövaikutuksilla tarkoitetaan hankealueella ja sen ympäristössä hankkeen tai toiminnan aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia ympäristöön.

 

YVA-lain mukaisesti arvioinnissa tarkastellaan hankkeen aiheuttamia ympäristövaikutuksia:

- väestöön sekä ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen,

- maahan, maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja

luonnon monimuotoisuuteen,

- yhdyskuntarakenteeseen, aineelliseen omaisuuteen, rakennuksiin,

maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön,

- luonnonvarojen hyödyntämiseen, sekä

- em. tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin.

 

Ympäristövaikutuksia selvitettäessä painopiste asetetaan merkittävimmiksi arvioituihin vaikutuksiin. Hankkeessa vaikutusten arviointi painottuu ennalta arvioiden erityisesti ilmaan, pinta- ja pohjavesiin, maaperään, meluun, liikenteeseen, maisemaan ja ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointiin. Arviointityön lopullinen painottuminen varmistuu arviointityön edetessä.

 

Tarkastelualueella tarkoitetaan kullekin vaikutustyypille määriteltyä aluetta, jolla kyseistä ympäristövaikutusta selvitetään ja arvioidaan. Tarkastelualueen laajuus riippuu tarkasteltavasta ympäristövaikutuksesta ja ne on kuvattu tarkemmin ympäristövaikutuksittain YVA-ohjelmassa. 

 

Esityslistan liite:

- Kirkkonummen kunnan lausunto Microsoft 3465 Finland Oy:n Kirkkonummen datakeskusalueen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta, ehdotus kunnanhallitukselle 28.8.2024

 

Asiakirjat:

- Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen kuulutus Microsoft 3465 Finland Oy:n Kirkkonummen datakeskusalueen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

- Microsoft 3465 Finland Oy:n Kirkkonummen datakeskuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma