Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 42



 

 

Paikallisten liikuntayhdistysten vuoden 2022 liikuntamäärärahojen avustustilitysten
hyväksyminen

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 14.06.2023 § 42  

1170/12.04.03/2021 

 

 

Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Päätösehdotus Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa

 

 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä liitteistä ilmenevät paikallisten liikuntayhdistysten tiliselvitykset vuodelle 2022 myönnettyjen toiminta-avustusten osalta.

 

Käsittely Jäsen Anni-Mari Syväniemi jääväsi itsensä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintosääntö 160 §).

 

 Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.             

 

Päätös Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Avustusta vuonna 2022 saaneet yhdistykset

 

Selostus  Vuonna 2022 liikuntamäärärahoja toiminta-avustuksen muodossa

saaneiden yhdistysten piti toimittaa tiliselvitys avustusten käytöstä sivistys- ja vapaa-aikalautakunnalle maaliskuun loppuun mennessä.

Avustusselvityksen toimittamisesta on määräykset 1.1.2010 voimaan

astuneen avustusohjesäännön pykälässä 9.

 

Avustusselvityksissä olleiden puutteiden osalta on yhdistyksille varattu

hallintolain 22 §:n mukaisesti tilaisuus täydentää jätettyjä

avustusselvityksiä 29.5.2023 klo 15.30 mennessä. Lisäksi yhdistyksiltä on

sähköpostitse ja puhelimitse pyydetty lisäselvityksiä avustustilitysten

osalta.

 

Liitteenä on yhdistelmä avustusta vuonna 2022 saaneiden ja vuonna 2023

hakevien yhdistysten tuloslaskelmista vuodelta 2022, josta ilmenee

myönnetyt toiminta-avustukset, sekä avustusta saaneiden yhdistysten

varsinaisen toiminnan hyväksyttävät menot.

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti 15.6.2022 § 40 myöntää kertaluonteisena koronakohdeavustuksena yhteensä 26 700 euroa 13:lle yhdistykselle. Avustuksen myöntämisehtoina lautakunta edellytti, että koronakohdeavustuksen saajien tulee antaa avustuksen käytöstä erillinen käyttötilitys 31.3.2023 mennessä. Avustuksen myöntämisperusteena oli lasten- ja nuorten harrastetoiminnan kehittäminen ja harrastajien saaminen takaisin harrastusten pariin. Lautakunta päätti, että myöntämistä ja käyttötilityksiä arvioitaessa koronakohdeavustuksia ei sisällytetä avustusohjesäännössä määriteltyyn avustusten maksimitasoon. Kaikki avustusta saaneet yhdistykset toimittivat hyväksyttävän selvityksen avustuksen käytöstä. Yksi yhdistys (Kyrkslätt Idrottsförening r.f.) peruutti hakemuksen ja myönnetty avustusmääräraha on takaisin peritty. Yhteenveto koronakohdeavustusten käytöstä on liitteenä. 

 

Kuntalain 97 §:n mukaan muun luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä

kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä säädetään hallintolain

27-30 §:ssä.

 

Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi on asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.