Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 23.05.2023/Pykälä 76


 

 

Kirkkonummen ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto vesilain mukaisesta lupahakemuksesta (ESAVI/48673/2022)

Rakennus- ja ympäristölautakunta 23.05.2023 § 76  

324/11.03.00/2023 

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Hynninen Anu

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Ympäristöpäällikkö Hynninen Anu

Varahenkilö ympäristösuunnittelija Merja Puromies

 

 Kirkkonummen ympäristönsuojeluviranomainen antaa seuraavan lausunnon:

Ruoppaus tulee toteuttaa mahdollisimman yhtäjaksoisesti ja käyttäen sellaisia työmenetelmiä, että veden samentuminen ja sedimentin sekoittuminen veteen on mahdollisimman vähäistä.

Ruoppausta on vältettävä ajankohtina, jolloin voimakkaat virtaukset voivat levittää kiintoaineksen laajalle alueelle. Mikäli ruoppausalueella tai sen läheisyydessä on lintujen pesimiselle otollisia alueita, tulee ruoppaus ajoittaa lintujen pesimäajan ulkopuolelle.

Hankkeen aiheuttamaa meluhaittaa ja etäisyyttä lähimpään vakituiseen asutukseen ei ole tutkittu ennakkoon. Työt tulee suorittaa siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän meluhaittaa. Erityisen häiritsevää melua aiheuttavia töitä tulee välttää asutuksen vaikutusalueella viikonloppuisin, arkena klo 18 jälkeen ja yleisinä juhlapäivinä.

Hakemuksen mukaan osa ruopattavasta sedimentistä on liejuisempaa. Hakijan tulee esittää tarkempi suunnitelma ruoppausmassojen hyödyntämisestä ajoharjoitteluradan rakenteissa ja selvittää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen luvan tarve kunnan rakennusvalvonnalta. Mikäli tarkoituksena on käyttää stabilointiaineita, tulee näistäkin esittää tarkempi suunnitelma. Läjitys tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa luonnolle ja sen monimuotoisuudelle, muulle ympäristölle ja maisema-arvoille.

Mikäli ruoppausmassoja välivarastoidaan, ei välivarastoinnista saa aiheutua maaperän, pohjaveden tai pintaveden pilaantumista, maa-aineksen pölyämistä tai muuta ympäristö- tai terveyshaittaa.

Myös muuhun jätehuoltoon tulee kiinnittää huomiota. Toiminnassa syntyvät jätteet on lajiteltava ja säilytettävä toisistaan erillään ja niitä on käsiteltävä hallitusti. Jätteistä ei saa aiheutua epäsiisteyttä tai roskaantumista eikä maaperän, pinta- tai pohjavesien pilaantumisen vaaraa. Vaarallisia jätteitä ei saa sekoittaa muihin jätteisiin.

Hankkeelle tulee nimetä ympäristötekninen vastuuvalvoja. Ruoppauksen vaikutuksia vedenlaatuun ja kiintoaineen leviämistä tulee seurata riittävän laajalla alueella ennen töiden aloittamista, töiden aikana ja töiden valmistuttua. Mikäli tarkkailun perusteella havaitaan, että hankkeen vaikutukset ulottuvat odotettua laajemmalle alueelle, tulee tarkkailu laajentaa kattamaan koko vaikutusalue.

Mahdollisen öljykalvon muodostumiseen ruoppauksen ja läjityksen aikana on varauduttava asianmukaisilla öljyntorjunta- ja imeytyspuomeilla. Polttoaine- ja kemikaalivahingoista on viipymättä ilmoitettava alueen pelastuslaitokselle ja ryhdyttävä torjuntatoimenpiteisiin.

Hakemuksen mukaan toteuttamisaikataulu on riippuvainen louheen saatavuudesta. Rakennus- ja ympäristölautakunta suosittelee, että hankkeessa hyödynnetään lähialueelta saatavaa louhetta, jotta hankkeen ilmastopäästöt ja liikenteen aiheuttamat muut haitat pysyisivät mahdollisimman pieninä.

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi

 

Selostus Vesilain mukainen lupahakemus, Upinniemi

 

 Aluehallintovirasto pyytää Kirkkonummen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa Puolustuskiinteistöjen vesilain (587/2011) mukaisesta lupahakemuksesta, joka koskee laiturin ja aallonmurtajien rakentamista sekä vesialueen ruoppaamista Upinniemen varuskunnan alueella. Julkinen materiaali on nähtävillä aluehallintoviraston tietopalvelussa: https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/2361231. Lausunto tulee antaa 31.5.2023 mennessä.

 

 Hankkeen tarkoituksena on mahdollistaa alusliikenne Upinniemen varuskuntaan rakennettavalle ponttonilaiturille. Louheesta rakennetaan kaksi aallonmurtajaa suojaamaan aluetta pohjoistuulelta. Lisäksi satama-aluetta syvennetään ruoppaamalla. Toimenpiteet kohdistuvat hakijan hallinnassa olevalle kiinteistölle 257-467-1-54. Hanke on tarkoitus toteuttaa vuosina 2023-2024.

 

 Ruopattavan alueen vesisyvyydeksi on todettu luotauksissa noin 1,4 m. Sedimentin pintakerros (0-10 cm) on pääasiassa hienoa tai keskikarkeaa hiekkaa. Rannan lähellä pintasedimentti on paikoin liejuisempaa. Vuonna 2022 tehdyissä sedimenttitutkimuksissa ei todettu Vna 214/2007 mukaisia kynnys- ja ohjearvoja ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia. Yhdessä näytteessä todettiin tasolla 1A oleva trifenyylitinapitoisuus. Taso 1A ilmentää ruoppausmassan läjityskelpoisuuden arvioinnissa pitoisuustasoa, jonka ylittyessä alueella tehdään tarkennettuja tutkimuksia. Muut tutkitut haitta-aineet olivat tason 1A alapuolella. 

 

 Ruoppaus toteutetaan mekaanisena ruoppauksena. Ruopattavien massojen kokonaismäärä on yhteensä noin 33 110 m3ktr ja poistettavan kerroksen keskipaksuus noin 2,8 m. Ruoppausmassat kuormataan proomuun, jolla ne kuljetetaan rantaan siirrettäväksi kuorma-autoihin. Vaihtoehtoisesti massat siirretään suoraan kuorma-autoihin, joilla ne viedään läjitysalueelle. Ruoppausmassat hyödynnetään Upinniemen varuskunta-alueella olevan ajoharjoitteluradan rakenteissa.

 

 Vesitaloushankkeesta aiheutuu tilapäistä ja paikallista veden samentumista toimenpidealueella ja sen välittömässä läheisyydessä. Työnaikaiseksi vaikutusalueeksi on arvioitu 500 m kohteesta. Pysyviä vesiympäristön muutoksia kohdistuu pohjaolosuhteisiin ja vähäisessä määrin virtausolosuhteisiin. Linnuston ja kalaston elinolosuhteet voivat heiketä tilapäisesti.

 

 Varuskunta-alueella ei ole virkistyskäyttöä eikä ulkopuolista liikennettä.

 Vesitaloushankkeen vaikutuspiirissä ei sijaitse tunnettuja muinaisjäännöksiä tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita. Lähimmät Natura 2000 - suojeluverkostoon kuuluvat alueet, Kirkkonummen saaristo SCI FI0100026 ja SPA FI0100105, sijaitsevat linnuntietä lähimmillään noin 1,6 km etäisyydellä Upinniemen itä- ja eteläpuolella.

 

 Alueen pohjoispuolelle on haettu vesitalouslupaa Upinniemen sotasataman laiturimuutoksille, ruoppauksille ja ruoppausmassojen läjitykselle. Lupahakemuksesta on annettu päätös 1.12.2022, mutta lupa ei ole vielä lainvoimainen. Hankkeelle on myönnetty 30.3.2023 valmistelulupa. Hakemuksen mukaan hankkeilla ei ole merkittäviä yhteisvaikutuksia.             

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria