Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 70


 

 

Nuorisopalveluiden vuoden 2023 järjestöavustukset

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 14.12.2022 § 70  

1234/12.05.06/2022  

 

 

Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Kunnanvaltuusto päätti 12.12.2022 vuoden 2023 talousarvion ja vuosien

2024 - 2025 taloussuunnitelman.

 

Nuorisopalveluiden avustuksiin yhdistyksille on käytettävissä toiminta- ja

kohdeavustuksiin yhteensä 36 851 euroa.

 

Päätösehdotuksessa jaottelu eri avustusmuotoihin on sama kuin aiempina vuosina ja muutos on sisällytetty niihin saman suuruisilla osuuksilla.

 

Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 5. luvun 18 § 7. momentin mukaan lautakunnan yleisiin tehtäviin kuuluu avustuksien myöntämisestä päättäminen. Hallintosäännön 9. luvun 58 § mukaan sivistys- ja vapaa-aikalautakunta vastaa kulttuuri- ja museotoiminnasta ja 9. luvun 58 § 8. momentin mukaan se päättää vapaa-aikapalveluiden avustusten jakoperusteista ja avustusten myöntämisestä lautakunnalle osoitetuista määrärahoista.

 

Nuorisolautakunnan 28.11.2006 § 85 hyväksymän Kirkkonummen kunnan

avustusohjesäännön mukaan sivistys- ja vapaa-aikalautakunta voi jakaa

avustukset toiminta-, kohde- ja toimitila-avustuksiin.

Toiminta-avustusta voi hakea Kirkkonummen kunnan alueella

nuorisotoimintaa harjoittava yhdistys, jonka jäsenistöstä 2/3 on alle 29-

vuotiaita. Näitä yhdistyksiä ovat valtakunnallisten nuorisojärjestöjen

paikalliset jäsenyhdistykset sekä rekisteröidyt ja rekisteröimättömät

paikalliset nuorisoyhdistykset. Rekisteröimättömältä

nuorisoyhdistykseltä edellytetään kuitenkin, että sillä on säännöt ja että sen

hallinto, toiminta ja talous on järjestetty, kuten rekisteröidyn yhdistyksen ja

sen nimenkirjoittajat ovat täysi-ikäisiä. Toiminta-avustus myönnetään

yhdistyksen jatkuvan toiminnan avustamiseen. Avustusta myönnetään

sellaisten nuorisoyhdistysten toimintaan, jotka ovat aloittaneet toimintansa

vähintään edellisenä kalenterivuotena. Lautakunta päättää vuosittain mikä

osuus toiminta-avustuksesta jaetaan lautakunnan hyväksymien

toiminnallisten mittareiden perusteella.

Vuosiavustuksella voidaan kattaa 85 % saajan kyseistä vuotta koskevista

nuorisolautakunnan hyväksymistä menoista.

 

Kohdeavustusta voidaan myöntää toiminta-avustukseen oikeutettujen

hakijoiden lisäksi kirkkonummelaisille rekisteröidyille ja rekisteröimättömille

sekä nuorten vapaille toimintaryhmille.

 

Kohdeavustusta voi hakea ympäri vuoden ja anomus on toimitettava

sivistys- ja vapaa-aikalautakunnalle viimeistään 21 vrk ennen tapahtumaa tai tilaisuutta. Avustus maksetaan hyväksyttäviä tositteita vastaan tai sopimuksen mukaisesti taannehtivasti.

 

 

Kohdeavustuksin avustettavien hankkeiden henkilöstömenot voivat olla

enintään 50 % kokonaiskustannuksista.

 

Kohdeavustusmuodot ovat: Tapahtumat ja toimintaan liittyvä kalusto,

syrjäytymisen ehkäisy, nuorten vapaat toimintaryhmät ja toiminnan

käynnistäminen (starttiavustus).

Tapahtumien ja toimintaan liittyvän kaluston kohdeavustusta myönnetään

toiminta-avustuksen ulkopuoliseen toimintaan, kuten leireihin, retkiin,

projekteihin, koulutukseen, kansalliseen ja kansainväliseen toimintaan

sekä toimintaan liittyvään kertaluonteiseen kalustohankintaan.

Syrjäytymisen ehkäisyn kohdeavustusta myönnetään lasten ja nuorten

syrjäytymisen ehkäisyyn tähtääviin Kirkkonummella toteutettaviin

nuorisotoiminnallisiin hankkeisiin, projekteihin tai tapahtumiin.

Kohdeavustusta myönnetään toimintaan, joka on tarkoitettu erityistä tukea

tarvitseville ryhmille. Hankkeet toteutetaan yksin tai yhteistyössä

nuorisopalveluiden tai muiden hallintokuntien kanssa kunnan

nuorisotiloissa tai muiden tahojen ylläpitämissä nuorisolle tarkoitetuissa

toimitiloissa tai paikoissa. Avustettavat tapahtumat tulee olla ilmaisia (tai

kohtuullinen osallistumismaksu).

 

Nuorten vapaiden toimintaryhmien kohdeavustusta myönnetään

kirkkonummelaisten nuorten vapaiden ryhmien toimintaan (esim.

äänitteiden teosta aiheutuviin kustannuksiin).

 

Toiminnan käynnistämisen kohdeavustusta (starttiavustus) myönnetään

toimintaansa aloittavalle nuorisojärjestölle tai ryhmälle toiminnan

käynnistämisestä aiheutuviin menoihin. Yhdistys ei voi saada samana

vuonna kuitenkaan sekä startti- että toiminta-avustusta.

 

Toiminta-avustukseen oikeutetulle hakijalle voidaan myöntää toimitila-avustusta hakijan itsensä omistaman tai vuokraaman ja pääasiallisesti nuorisotoimintaan käytettävän kiinteistön ylläpitokustannuksiin ja vuokriin. Avustuksen määrään vaikuttaa toimintaan osallistuneiden alle 29 v. ryhmien käyttötuntien määrä.

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta voi halutessaan palkita nuorisotyöstä

ansioituneen kirkkonummelaisen henkilön tai järjestön tunnustuspalkinnolla.

 

Avustusohjesäännön 9.2 kohta säätelee avustusten hakemista ja

hakuaikoja.

 

Avustusohjesäännön 9.3 kohdan mukaan yhdistykselle, joka

avustusohjesäännön mukaan voi saada toiminta-avustusta, voidaan

hakemuksesta myöntää toiminta-avustuksen ennakkoa.

Ennakkohakemukset jätetään kunnan kirjaamispisteeseen 31.1.2023 klo 16:00 mennessä. Toiminta-avustuksen ennakkoa voidaan myöntää 100 - 5000 euroa. Toiminta-avustuksen ennakko myönnetään nuoriso- ja liikuntapäällikön viranhaltijapäätöksellä.

Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi on asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa

 

Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää

1
jakaa nuorisopalveluiden avustusmäärärahan 36 851 euroa
seuraaviin avustusmuotoihin ja julistaa avustukset haettavaksi:

- Toiminta-avustus valtakunnallisten nuorisojärjestöjen paikallisille
jäsenyhdistyksille,paikallisille rekisteröidyille ja rekisteröimättömille
nuorisoyhdistyksille 16 151 euroa, haettavissa 31.3.2023 klo 16:00
mennessä.

- Toimitila-avustus toiminta-avustukseen oikeutetulle hakijalle 3 450 euroa,
haettavissa 31.3.2023 klo 16:00 mennessä.

- Kohdeavustukset ja tunnustuspalkinto:
         - tapahtumat ja toimintaan liittyvä kalusto
         - syrjäytymisen ehkäisy
         - nuorten vapaat toimintaryhmät
         - toiminnan käynnistäminen (startti)
17 250 euroa, haettavissa vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa tai
tilaisuutta. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta voi myöntää summasta myös
tunnustuspalkintoja.

2
että toiminta-avustuksen ennakkoa voi hakea yhdistys, joka on siihen
oikeutettu avustusohjesäännön 9.3 kohdan mukaan.

3
että hakemukset liitteineen on määräaikoihin mennessä toimitettava
kunnan kirjaamoon postitse tai sähköpostilla tai jättää Kirkkonummen
kunnantalon palvelupisteeseen (Ervastintie 2, 1. kerros) hakuaikojen
puitteissa.

4
että myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida.

 

 

Käsittely Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.

 

 

Päätös Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi -