Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 66



 

 

Iltapäivätoiminnan periaatteiden päivittäminen lukuvuodesta 2023-2024 alkaen

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 14.12.2022 § 66  

447/12.01.02/2019  

 

 

Valmistelija Opetuspalvelujen suunnittelija Kaisa Ojanen, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt koululaisten iltapäivätoiminnan periaatteet kokouksessaan 12.12.2018 § 68. Iltapäivätoiminnan periaatteita koskien toimintaan hakemista, irtisanomiskäytäntöä ja valintaperusteita noudatetaan myös aamutoiminnassa. Periaatteita on perusteltua muuttaa tietyiltä osin.

 

Valintaperusteet

 

Aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Valintaperusteita ehdotetaan muutettavaksi huomioimaan paremmin 1.luokkalaisten etusija sekä koko- ja osaviikkoista paikkaa hakevien tasavertaisuus toisiinsa nähden. Erityisen tuen päätöksen saaneet sekä ne, joilla on asiantuntijalausunto paikan tarpeesta, huomioidaan edelleen, mutta etusijalla heidänkin osaltaan ovat nuorimmat oppilaat.

 

Huoltajan hoitaessa kotona perheen alle kouluikäistä lasta on paikka nykyisten periaatteiden mukaan voitu myöntää vain, mikäli sen myöntämiselle on sosioekonomisen tuen tarpeesta johtuva erityinen perusteltu syy. Paikan tarve voi tällaisessa tilanteessa olla monesta syystä perusteltu, eikä asialla tulisi olla vaikutusta paikan saamiseen. Tämä kohta ehdotetaan poistettavaksi periaatteista. Valintaperusteet on myös syytä ilmaista selkeämmin ja tiiviimmin.

 

Valintaperusteet olisivat muutoksen jälkeen seuraavat:

 

Iltapäivätoiminnan paikat jaetaan hakuaikana paikkaa hakeneiden kesken seuraavassa järjestyksessä:

 

1. 1. vuosiluokan oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös tai asiantuntijan lausunto paikan tarpeesta

2. Muut 1. vuosiluokan oppilaat

3. 2. vuosiluokan oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös tai asiantuntijan lausunto paikan tarpeesta

4. 3.-9. vuosiluokkien oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös

5. Muut 2.vuosiluokan oppilaat

 

Mikäli iltapäivätoiminnan paikkoja ei riitä tasavertaisille hakijoille, paikat arvotaan.

 

Hakuajan jälkeen hakeneet sijoitetaan ryhmiin hakuaikana hakeneiden jälkeen valintaperusteiden mukaisessa järjestyksessä. Hakuajan jälkeen hakeneiden osalta valintaperusteiden mukaisesti tasavertaisten hakijoiden kohdalla paikkaa ensin hakenut on etusijalla.

 

 

 

Perumisaika

 

Iltapäivätoiminnan periaatteiden mukaan varsinaisen päätöksentekoprosessin aikana myönnetyn kerhopaikan voi perua ja haettuja osaviikkoisen toiminnan osallistumispäiviä muuttaa tai tarkentaa viimeistään kolme viikkoa päätöksen postituspäivästä ilmoittamalla siitä kirjallisesti. Perumisajan jälkeen noudatetaan määriteltyä irtisanomisaikaa. Varsinaisen päätöksentekoprosessin jälkeen tehdyissä päätöksissä ei noudateta perumisaikaa.

 

Paikan perumisen ja osaviikkoisen toiminnan osallistumispäivien muuttamisesta ilmoittamisen aika tulisi olla kolmen viikon sijaan kaksi viikkoa päätöksen tiedoksiannosta, jotta varmistetaan päätösprosessin sujuvuus hakuajan ajankohdan vuosittainen vaihtelu huomioiden. Huoltajilla on mahdollisuus irtisanoa paikka vielä perumisajan jälkeen.

 

Osallistumismuutokset

 

Nykyisellään paikan irtisanomisaika on yksi kalenterikuukausi, mikäli irtisanomisilmoitus tulee kuukauden 6.päivä tai sen jälkeen. Mikäli irtisanomisilmoitus tulee kuukauden 1.-5. päivä, irtisanominen astuu voimaan ilmoitusta seuraavan kalenterikuukauden alusta alkaen. Elokuussa ennen toiminnan alkamista ilmoitetut irtisanomiset astuvat voimaan 1.9. alkaen. Sama voimaantuloaika koskee paikan muuttamista kokoviikkoisesta osaviikkoiseksi. Siirtyminen osaviikkoisesta kokoviikkoiseen toimintaan onnistuu ja muutos voi tulla voimaan ilmoitusta seuraavan kuukauden alusta alkaen toiminnan järjestäjän hyväksynnällä.

 

Joustavuuden ja selkeyden vuoksi ehdotetaan, että kuukauden 15.päivään mennessä ilmoitetut osallistumismuutokset astuisivat voimaan ilmoitusta seuraavan kuukauden alusta alkaen. Voimaantuloaika koskisi kaikkia osallistumismuutoksia eli irtisanomisia sekä paikan muuttamista osa- tai kokoviikkoiseksi. Paikan muuttaminen osaviikkoisesta kokoviikkoiseksi edellyttää, että kerhon tilanteen kannalta muutos on mahdollinen. 

 

Iltapäivätoiminnan periaatteiden mukaan kerhopaikan voi muuttaa kokoviikkoisesta osaviikkoiseksi seuraavista syistä: työttömyys tai työajan lyheneminen, muut taloudelliset syyt, huoltajan tai lapsen sairaus. Kerhopaikka voidaan muuttaa kokoviikkoisesta osaviikkoiseksi myös lapsen edun sitä vaatiessa, jolloin perustelun on oltava kattava. Lukuvuodesta 2022-2023 alkaen iltapäiväkerhopaikan on saanut irtisanoa ilman perustelua (Siv. 1.12.2021 § 78). Tätä ennen edellä mainittu perustelu koski myös irtisanomisia. Koska kokoviikkoista paikkaa hakevat ovat nykyisten valintaperusteiden mukaisesti ikäluokittain ensisijaisia osaviikkoista paikkaa hakeneisiin nähden, perustelu paikan muuttamiselle kokoviikkoisesta osaviikkoiseksi nähtiin edelleen tarpeellisena. Ehdotetuissa uusissa valintaperusteissa koko- tai osaviikkoisuudella ei ole merkitystä. Siirtymisen kokoviikkoisesta osaviikkoiseen toimintaan tulisi siis olla mahdollista ilman perustelua.

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa

 

Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää, että lukuvuodesta 2023-2024 alkaen

1
iltapäivätoiminnan valintaperusteet ovat seuraavat:

Iltapäivätoiminnan paikat jaetaan hakuaikana paikkaa hakeneiden kesken seuraavassa järjestyksessä:

1. 1. vuosiluokan oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös tai asiantuntijan lausunto paikan tarpeesta
2. Muut 1. vuosiluokan oppilaat
3. 2. vuosiluokan oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös tai asiantuntijan lausunto paikan tarpeesta
4. 3.-9. vuosiluokkien oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös
5. Muut 2.vuosiluokan oppilaat

Mikäli iltapäivätoiminnan paikkoja ei riitä tasavertaisille hakijoille, paikat arvotaan.

Hakuajan jälkeen hakeneet sijoitetaan ryhmiin hakuaikana hakeneiden jälkeen valintaperusteiden mukaisessa järjestyksessä. Hakuajan jälkeen hakeneiden osalta valintaperusteiden mukaisesti tasavertaisten hakijoiden kohdalla paikkaa ensin hakenut on etusijalla.

2
varsinaisen päätöksentekoprosessin aikana myönnetyn paikan voi perua ja haettuja osaviikkoisen toiminnan osallistumispäiviä muuttaa tai tarkentaa viimeistään kaksi viikkoa päätöksen tiedoksiantopäivästä ilmoittamalla siitä kirjallisesti.

3
osallistumismuutokset tulevat voimaan ilmoitusta seuraavan kuukauden alusta alkaen, mikäli ilmoitus tulee kuukauden 1.-15.päivä. Mikäli ilmoitus tulee kuukauden 16.päivä tai sen jälkeen, muutos astuu voimaan ilmoitusta seuraavan kokonaisen kalenterikuukauden jälkeen. Paikan muuttaminen osaviikkoisesta kokoviikkoiseksi edellyttää, että kerhon tilanteen kannalta muutos on mahdollinen.

4
iltapäiväkerhopaikan saa muuttaa kokoviikkoisesta osaviikkoiseksi ilman perustelua.

5
nämä muutokset päivitetään Kirkkonummen kunnan iltapäivätoiminnan periaatteisiin liitteen 1 mukaisesti.

 

 

Käsittely Kunnanhallituksen edustaja Ari Harinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17:07.

 

 Vs. suomenkielisten opetuspalveluiden johtaja Astrid Kauber oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.

 

 

Päätös Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Peruskoulujen rehtorit