Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 66


 

 

Vuoden 2023 kehittämisrahan haettavaksi julistaminen

 

Henkilöstöjaosto 07.12.2022 § 66  

246/01.02.01/2020  

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja, Kristina Stenius, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Henkilöstöjaosto päätti 4.3.2020 § 11 luopua aloitepalkkiojärjestelmästä ja ottaa käyttöön kehittämisrahan.

 

Kehittämisrahan myöntämisen tavoitteena on kannustaa henkilöstöä kunnan toiminnan yhteiskehittämiseen ja tuomaan esille ideoita, joiden avulla kunnan toimintaa voidaan kehittää kustannustehokkaasti.

 

Kehittämisraha voidaan myöntää joko yksittäiselle idean esittäjälle tai työparille tai työryhmälle tai työyksikölle. Palkittava toiminta ei voi olla osa henkilöstön varsinaisia työtehtäviä. Jos esittäjiä on useita, kehittämisraha jaetaan esittäjien kesken.

 

Kehittämisrahaa voidaan myöntää kehittämisidealle, joka tuottaa kunnalle kustannussäästöjä. Hakemuksessa on esitettävä selkeästi laskelma, jolla kustannussäästö osoitetaan. Kehittämisrahan myöntäminen edellyttää ao. palvelualueen johtajan puoltoa.

 

Kehittämisrahaa ei myönnetä idealle, joka on jo aiemmin palkittu tai otettu käyttöön, tai jonka käyttöönotosta on olemassa selkeä suunnitelma (esimerkiksi talousarviovuoden sitovat tavoitteet).  

 

Kehittämisrahahakemus toimitetaan henkilöstöyksikköön. Henkilöstöyksikkö pyytää jokaisesta hakemuksesta kyseisen palvelualueen johtajan näkemyksen. Kehittämisrahan myöntämisestä päättää henkilöstöjaosto. 

 

 

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää

1
että, yleishallinnon käyttösuunnitelmassa vuoden 2023 kehittämismäärärahan myöntämistä jatketaan 5 000 eurolla

2
että, vuonna 2023 kehittämismäärärahaa voidaan myöntää seuraavilla
kriteereillä:
- kehittämisraha 1 000 euroa, kun esitetty idea on täysin uusi tai kehittämiskohteena on täysin uudenlainen toiminta ja kehittämisidea tuottaa selkeästi kunnalle kustannussäästöjä ja kustannussäästön
suuruus on vähintään myönnettävän palkkion verran (1 000 euroa). Palkkion myöntäminen edellyttää, että ao. palvelualueen johtaja puoltaa
palkkiota.
- kehittämisraha 500 euroa, kun esitetty kehittämisidea koskee olemassa olevan toiminnan kehittämistä siten, että uudistus tuottaa selkeästi kustannussäästöjä vähintään myönnettävän palkkion verran (500 euroa). Palkkion myöntäminen edellyttää, että ao. palvelualueen johtaja puoltaa
palkkiota.

3
vuoden 2023 kehittämismääräraha jaetaan henkilöstöjaoston päätöksellä hakemusten perusteella kaksi kertaa vuodessa, touko-kesäkuussa ja joulukuussa.

 

 

 

 

Päätös Henkilöstöjaosto päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

Tiedoksi henkilöstöjohtaja