Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 96


 

 

Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2023

 

Kunnanhallitus 31.10.2022 § 359 

 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Esa Lindell, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa kiinteistön arvon perusteella. Kiinteistön arvona pidetään varallisuuden arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 5 luvun ja sen nojalla annettujen säännösten ja päätösten mukaisesti laskettavaa arvoa kiinteistöveron määräämisvuotta edeltävältä kalenterivuodelta.

 

Kiinteistövero on kiinteistöveroprosentin mukainen osuus kiinteistön verotusarvosta. Kiinteistöverolain (654/1992) 11 §:n (1266/2001) mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella. Alla on vahvistetut prosentit, joita ei esitetä muutettaviksi.

 

Kiinteistöveroprosentit

 

 

 

Tuottoarvio

 

vero % 2016

vero % 2022

Vero % max.

milj. euroa

Yleisen kiint.v-% alaiset

0,8

0,93

2

6,9

Vak. asuinrakennukset

0,37

0,41

1

4,2

Rakentamaton rakenn. paikka

3,0

5,43

Väh.yleinen +3%. Max. 6 %

0,7

Muut asuinrakennukset

0,92

1,4

2

0,7

 

 

 

Tuottoarvio v. 2023

12,5

 

Poiketen siitä, mitä kiinteistöverolain 12 b §:n 1 momentissa säädetään, Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon, Tuusulan, Vantaan ja Vihdin kunnanvaltuustojen on määrättävä rakentamattomalle rakennuspaikalle veroprosentti, joka on vähintään 3,00 prosenttiyksikköä kunnanvaltuuston määräämää yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampi.

 

Poiketen siitä, mitä kiinteistöverolain 11 §:ssä kiinteistöveroprosentin alarajasta säädetään, kunnanvaltuusto voi määrätä tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin edellä säädettyä alhaisemmaksi, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Tässä pykälässä tarkoitetun kiinteistön kiinteistöveroprosentiksi voidaan määrätä myös 0,00 kuten Kirkkonummella on tähän saakka määritelty.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää määrätä seuraavat kiinteistöverolaissa tarkoitetut kiinteistöveroprosentit vuodeksi 2023:
. yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 %
. vakituiset asuinrakennukset 0,41 %
. muut asuinrakennukset 1,40 %
. rakentamaton rakennuspaikka 5,43 %
. yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %

 

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Verohallinto 

 

Kunnanvaltuusto 14.11.2022 § 96  

1082/02.03.01/2022  

 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää

1
määrätä seuraavat kiinteistöverolaissa tarkoitetut kiinteistöveroprosentit vuodeksi 2023:
. yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 %
. vakituiset asuinrakennukset 0,41 %
. muut asuinrakennukset 1,40 %
. rakentamaton rakennuspaikka 5,43 %
. yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %

2
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Verohallinto