Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 35


 

 

Eduskuntavaalien koulutusohjelma

 

Keskusvaalilautakunta 23.11.2022 § 35  

642/00.00.00/2022  

 

 

Valmistelija vaalipäällikkö Rasmus Beck, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Kokoontumisrajoituksia ei ole tällä hetkellä voimassa, jolloin koulutustilaisuuksia Kirkkonummi-salissa voidaan järjestää suuremmalle osallistujaryhmälle.

 

Aikaisemmissa, koronapandemian aikana järjestetyissä vaaleissa tilaisuuksia on pidetty Kirkkonummi-salissa iltaisin, kaksi koulutustilaisuutta per ilta. Osallistujat ovat pystyneet varamaan paikkansa haluamaansa tilaisuuteen. Käytäntö on todettu toimivaksi kouluttajien sekä osallistujien puolesta.

 

Koulutukset vaaleja varten on järjestetty niin että keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja yhdessä järjestelmäasiantuntijoiden kanssa ovat valmistelleet ja pitäneet tilaisuudet. Vaalipäällikkö on toiminut koulutustilaisuuksien sihteerinä, kerännyt tarvittavat tiedot sekä avustanut kouluttajia.

 

Keskusvaalilautakunta päättää miten koulutukset järjestetään helmi-maaliskuussa 2023 sekä koulutustilaisuuksien määrästä. Koulutukset pidetään lähtökohtaisesti Kirkkonummi-salissa. 9.3. lähtien Kirkkonummi-sali on varattu ylioppilaskirjoituksia varten. Tämän jälkeen pidettävät tilaisuudet on pidettävä toisessa tilassa.

 

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Suihkonen Jaana

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää että

1
koulutustilaisuudet eduskuntavaaleja varten pidetään seuraavasti:

vaalitietojärjestelmän koulutus ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoille, kaksi tilaisuutta illassa:

ti 14.2.2023

vaalitietojärjestelmän koulutus vaalilautakunnille, kaksi tilaisuutta illassa:

ti 21.2., to 23.2. ja ti 28.2.

vaalitoimikunnan koulutustilaisuus: to 16.3.

vaalilautakuntien puheenjohtajien, varapuheenjohtajien ja sihteereiden koulutustilaisuus: ti 21.3.

Kenraaliharjoitukset:

ennakkoäänestyksen kenraaliharjoitus 7.3.

laskennan ja sähköisen vaaliluettelon kenraaliharjoitus 9.3.

2
koulutukset pitävät keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ja järjestelmäasiantuntijat. Vaalipäällikkö toimii sihteerinä koulutuksissa.

 

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.