Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 09.11.2022/Pykälä 57


 

 

Henkilöstöjaoston vuoden 2023 kokousaikataulu

 

Henkilöstöjaosto 09.11.2022 § 57  

989/00.01.02/2020  

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Kristina Stenius, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Hallintosäännön 152 § mukaisesti toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. 

 

Kunnan toimielinten kokousajat pyritään lähtökohtaisesti aikatauluttamaan siten, ettei kokouksia sijoiteta päällekkäisille ajankohdille. Kunnan luottamushenkilöorganisaatio on rakennettu siten, että monien toimielinten puheenjohtajilla ja jäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus useissa toimielimissä. Poliittisen päätöksenteon sujuvuuden varmistamiseksi kunkin toimielimen on tärkeää huomioida myös muiden toimielinten kokousaikataulut omista kokousajankohdista päättäessään.

 

Henkilöstöjaoston kokoukset ehdotetaan pidettäväksi seuraavina ajankohtina vuonna 2023:

 

keskiviikko 08.02 klo 17.00

keskiviikko 22.03. klo 17.00

keskiviikko 19.04. klo 17.00

keskiviikko 24.05. klo 17.00

keskiviikko 16.08. klo 17.00

keskiviikko 20.09. klo 17.00

keskiviikko 18.10. klo 17.00

keskiviikko 15.11. klo 17.00

keskiviikko 13.12. klo 17.00

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä esitetyn kokousaikataulun vuodelle 2023.

 

 

Käsittely Henkilöstöjaosto keskusteli asiasta.

 

 

Päätös Henkilöstöjaosto päätti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Viestintä/kokouskalenteri