Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 139


 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan kokouspäivät keväällä 2023

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.10.2022 § 139  

717/00.00.01/2021  

 

 

Valmistelija rakennusvalvontasihteeri Mirva Sapila, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Kunnan hallintosäännön 21 luvun pykälissä 148 - 172 säädetään kokousmenettelystä. Hallintosäännön 152 §:n mukaan kunnan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämänä aikana ja päättämässä paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta on 26.4.2021 § 55 päättänyt vuoden syksyn 2022 kokouksista. Kokouksiin liittyvistä määryksistä on päätetty rakennus- ja ympäristölautakunnassa 5.10.2021 § 140.

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Grönroos Daniel

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää kokoontua keväällä 2023 klo 17.00 seuraavasti: 24.1.2023, 28.2.2023, 28.3.2023, 25.4.2023, 23.5.2023 ja 20.6.2023.

Kokouspaikka on kunnantalon kokoushuone Ervasti, Kirkkonummi-sali, muu kokouskutsussa ilmoitettu paikka tai sähköinen Teams-kokous.

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi kielenkääntäjät