Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 20.10.2022/Pykälä 62



 

 

Aluehallintoviraston selityspyyntö: lastensuojelun määräaikojen valtakunnallinen valvonta

 

Perusturvalautakunta 20.10.2022 § 62  

419/05.09.00/2022  

 

 

Valmistelija palvelujohtaja, perhepalvelut Maaret Laine ja palvelupäällikkö, perhesosiaalityö Maaret Manninen, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 

 

 Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) pyytää lastensuojelulain 27 a §:n

 perusteella kunnilta tai kuntayhtymiltä kaksi kertaa kalenterivuodessa tiedot lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta. THL

 luovuttaa keräämänsä tiedot Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle (Valvira), joka siirtää kuntien/kuntayhtymien kyselyyn

 antamat vastaukset aluehallintovirastolle käsiteltäväksi sosiaalihuoltolain

 mukaisena valvonta-asiana. Kirkkonummen kunnan lastensuojelun antamat vastaukset on edellä mainitun menettelyn mukaisesti siirretty

 aluehallintovirastolle, koska vastausten mukaan laissa säädetyt määräajat

 ovat ylittyneet.

 

 Kirkkonummen kunnan lastensuojelun THL:n kyselyyn ajanjaksolta 1.10.2021-31.3.2022 antamien vastausten perusteella lastensuojelulain edellyttämät määräajat eivät kaikilta osin ole lainmukaiset.

 

 Ennen kuin asiassa ryhdytään mahdollisiin edellä mainitun sosiaalihuoltolain 56 tai 57 §:n mukaisiin toimenpiteisiin, Etelä-Suomen aluehallintovirasto varaa Kirkkonummen perusturvalautakunnalle hallintolain 34 §:n mukaisesti tilaisuuden antaa kirjallinen selitys edellä esitetystä. Erityisesti selityksestä tulee käydä ilmi, onko lastensuojelulain mukaiset määräajat saatettu lainmukaisiksi THL:lle toimitettujen vastausten jälkeen ja ne toimenpiteet, joilla kunta tulee korjaamaan tilanteen lainmukaiseksi. Selitys tulee toimittaa aluehallintovirastoon 16.9.2022 mennessä.

 

 Selityksenä määräaikojen ylittämiseen Kirkkonummen kunnan perusturvalautakunta on lausunut 12.9.2022 päivätyssä vastauksessa seuraavaa:

 

Kirkkonummen perhesosiaalityön ja lastensuojelun palveluyksikössä on valitettavasti ollut työntekijöiden vaihtuvuutta. Ensiarviotiimiin tuli yksi uusi sosiaalityöntekijä ja kaksi uutta sosiaaliohjaajaa elo-syyskuun vaihteessa 2021. Tiimin kokonaisvahvuus on ollut viime vuoden syksystä asti kolme sosiaalityöntekijää ja neljä sosiaaliohjaajaa, joten puolet tiimin jäsenistä olivat uusia. Syksyn 2021 aikana kiireellisiä sijoituksia ja muita akuutteja lastensuojelun asiakasasioita tuli aiempaa enemmän uusien asiakkaiden kohdalla, jotka hoidetaan ensiarviotiimissämme. Ensiarviotiimimme huolehtii myös lapsiperheiden virka-aikaisesta päivystyksestä. Haastavaan tilanteeseen suhteutettuna, on lastensuojelulain 26§:ssä säädettyjä määräaikoja kyetty noudattamaan hyvin.

 

Palvelutarpeen aloituksien osalta määräajan ylittäneitä on kaksi:

 

-          lastensuojeluilmoitus saapunut 22.9.21 ja käsitelty 11.10.21

-          lastensuojeluilmoitus saapunut 3.2.21 ja käsitelty 23.2.1

 

 

Helmikuussa myöhästynyt palvelutarpeen aloitus on ollut tilanteessa, missä perheen toinen lapsi on ollut lastensuojelun avohuollon asiakkuudessa. Kyseisen lapsen vastuusosiaalityöntekijä on vaihtunut ja siksi lastensuojeluilmoituksen käsittely on viivästynyt. Uusi vastuusosiaalityöntekijä on käsitellyt ilmoituksen, koska on ollut perusteltua käsitellä perheen tilannetta kokonaisuutena. Syyskuussa tapahtuneessa viivästyksessä ei ole erityistä yksittäistä syytä. Yhteydenotto perheeseen ja palvelutarpeen aloitus on viivästynyt syksyn kuormittuneesta työtilanteesta johtuen.

 

Palvelutarpeen arvioinnin kolmen kuukauden määräaika on ylittynyt yhteensä 11 perheen kohdalla. Palvelutarpeen arvioinneista viisi on valmistunut vain muutama päivä määräajan päättymisen jälkeen. Kuudessa palvelutarpeen arvioinnissa ylitys on ollut 1-2 kuukautta. Syyt ovat olleet mm. seuraavia:

 

-          aktiivista työskentelyä perheen kanssa palvelutarpeen arvioinnin aikana, olennaista ollut saada pidettyä verkostoneuvottelut yhteistyötahojen (perheneuvola ja vanhemman hoitotaho) kanssa, jolloin määräaika on ylittynyt

-          vanhempaa/huoltajaa ei ole tavoitettu useista yrityksistä huolimatta (2 perheen kohdalla)

-          nuorisopsykiatrian asiakirjojen saaminen viivästynyt.

 

Kahden perheen kohdalla kontaktissa perheen kanssa ollut pitkähkö tauko arvioinnin aikana. Syynä sosiaalityöntekijän poissaolot ja siitä seurannut kuormittunut työtilanne.

 

 

 

 

 

Esittelijä vs. Perusturvajohtaja Pekkarinen-Keto Sirkku

 

Päätösehdotus Perusturvalautakunta antaa selostusosan mukaisen lausunnon vastaukseksi aluehallintoviraston selityspyyntöön lastensuojelun määräajoista ajalla 1.10.2021-31.3.2022.

 

 

Käsittely

 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Asian valmistelijat