RSS-linkki
Kokousasiat:http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Toimitilapalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ilmoitusasioita tiedoksi
Toimitilapalvelujen lautakunta 15.06.2022 § 58
716/00.00.01/2021
Valmistelija suunnittelija Kia Forsell sukunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Kunnanhallitus käsitteli talousarvion 2023 laadintakehystä kokouksessaan 30.5.2022 § 189
Kunnanhallitus päätti, että talouden sopeuttaminen Kirkkonummen kunnassa käynnistetään välittömästi. Talouden sitova sopeutustarve määräytyy siten, että kunnan kustannusrakenne johtaa ylijäämäiseen tulokseen vuosina 2024 ja 2025. Tällöin vuoden 2023 talousarviokehyksen tuloksen sitova tavoite on +10 M€ ylijäämää.
Esittelijä Yhdyskuntatekniikan johtaja Kauppinen Anna-Kaisa
Päätösehdotus Toimitilapalvelujen lautakunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen.
Käsittely Keskustelun aikana Jani Ekman esitti seuraavan evästyksen:
Kunnassa liian moni henkilökunnan jäsen ja oppilas ovat epäterveellisistä tiloissa. Lautakunta evästää viranhaltijoita valmistelemaan vuoden 2023 talousarviota siten, että valtuuston kokouksessa 13.12.2021 päättämä investointiohjelma jatkuu.
Puheenjohtaja totesi, että evästystä kannatettiin yksimielisesti.
Päätös Toimitilapalvelujen lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Lisäksi lautakunta päätti evästää viranhaltijoita valmistelemaan vuoden 2023 talousarviota siten, että valtuuston kokouksessa 13.12.2021 päättämä investointiohjelma jatkuu.
Tiedoksi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |