Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkkonummen Vesi-liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 34



 

 

Kirkkonummen Veden hinnaston päivittäminen

 

Kirkkonummen Vesi-liikelaitoksen johtokunta 21.09.2022 § 34  

1186/02.05.00/2020  

 

 

Valmistelija liikelaitoksen johtaja Antti Levänen, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitoksen maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa laitoksen investoinnit ja käyttökustannukset. Hallintosäännön 76 §:n mukaan vesiliikelaitoksen johtokunta päättää vesihuollon taksoista ja maksuista valtuuston hyväksymien yleisten perusteiden mukaisesti.

 

Kirkkonummen Veden veden ja jäteveden käyttö- ja perusmaksuja on korotettu edellisen kerran 1.4.2022.

Kirkkonummen Veden taloutta rasittaa kustannusten yleinen kallistuminen ja HSY:n jätevedenkäsittelyn hinnankorotukset. HSY on alustavasti ilmoittanut nostavansa veden ja jäteveden hintaa 10 % (3 % reaalikorotus + 7 % inflaatiokorotus). Päivitetty HSY-sopimus on käsitelty Kirkkonummen Vesi -liikelaitoksen johtokunnan toimesta 10.3.2021 §104. Tämän sopimuksen kustannusvaikutukset nostaisivat jäteveden hintaa 5 % vuodessa vuoteen 2032 asti ilman HSY:n hinnankorotuksia. Hinnankorotukset vaikuttavat Kirkkonummen Veden talouteen seuraavasti: ostettavan veden hintaan +10 % ja jäteveden hintaan +15 %.

 

Kirkkonummen Vesi esittää veden käyttömaksua korotettavaksi 4 %, jäteveden käyttömaksua korotettavaksi 6,5 % ja veden- ja jäteveden perusmaksuja korotettavaksi 10 %.

 

Muutoksilla on merkittävä vaikutus 2023 talousarvioon. Ilman hinnankorotuksia Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen talous ei ole kestävällä pohjalla.

 

Vesihuoltolain 23 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen on hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista lähetettävä asiakkaalle ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta maksut tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste.

 

Esityslistan liite: Ehdotus vesihuoltolaitoksen käyttö- ja perusmaksuhinnastoksi alkaen 1.4.2023

 

 

Esittelijä Liikelaitoksen johtaja, Kirkkonummen vesi Levänen Antti

 

Päätösehdotus Kirkkonummen Vesi -liikelaitoksen johtokunta päättää

1
hyväksyä uuden Kirkkonummen Veden käyttö- ja perusmaksuhinnaston, joka korvaa 6.10.2021 § 48 hyväksytyn käyttö- ja perusmaksuhinnaston

2
että liitteen mukainen perus- ja käyttömaksuhinnasto tulee voimaan 1.4.2023 alkaen

3
oikeuttaa liikelaitoksen johtaja tekemään hinnastoon teknisiä muutoksia.

 

 

Käsittely Keskustelun aikana pj. Urho Blom antoi seuraavan vastaesityksen.

Esitän, että Kirkkonummen Vesi -liikelaitos tarkastaa hinnastonsa kunnan toimintakatevaatimuksen ja lisäsäästövelvoitteiden tasolle kunnanhallituksen kesäkuun 2022 tekemän talouden raamipäätöksen mukaiseksi.

 

Jukka Ylikoski kannatti Urho Blomin vastaesitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että vastaesitystä oli kannatettu, mutta koska johtokunta ei kannattanut sitä yksimielisesti, esityksestä pitää äänestää.

 

Puheenjohtaja ehdotti seuraavan äänestysjärjestyksen: JAA = pohjaehdotus, EI = Urho Blomin vastaesitys. Johtokunta hyväksyi äänestysjärjestyksen.

 

Sähköisesti toimitetussa äänestyksessä annettiin

 

2 JAA-ääntä (Siv Ahlberg ja Maija Lounamaa)

3 EI-ääntä (Sea Eklund, Jukka Ylikoski ja Urho Blom)

0 TYHJÄ

0 POISSA

 

Puheenjohtaja totesi, että koska äänestyksessä annettiin 2 JAA-ääntä ja 3 EI-ääntä, Urho Blomin vastaehdotus voitti.

 

Siv Ahlberg antoi eriävän mielipiteen, joka liitetään pöytäkirjaan.

 

 

Päätös Kirkkonummen Vesi -liikelaitoksen johtokunta päätti äänestyksen jälkeen

1
hyväksyä vastaesityksen mukaisen uuden Kirkkonummen Veden käyttö- ja perusmaksuhinnaston, joka korvaa 6.10.2021 § 48 hyväksytyn käyttö- ja perusmaksuhinnaston

2
että päätöksen mukainen (ks. kohta 1.) perus- ja käyttömaksuhinnasto tulee voimaan 1.4.2023 alkaen

3
oikeuttaa liikelaitoksen johtaja tekemään hinnastoon teknisiä muutoksia.

 

 

 

Tiedoksi Alkuperäinen 21.9.2022 pöytäkirja on julkaistu 27.9.2022, otetta ei silloin

 lähetetty, koska liite oli työn alla.

 

Lisäys 20.10.2022 Päätös poistettu virheen korjaamiseksi 19.10.2022 § 42.