Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 44


 

 

Esihenkilökysely 2022

 

Henkilöstöjaosto 24.08.2022 § 44  

661/01.04.00/2022  

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Kristina Stenius, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 

 Kunnan esihenkilöille ja johdolle toteutettiin toukokuussa (9.5-18.5.2022) ensimmäistä kertaa oma työhyvinvointikysely. Kysely toteutettiin Kevan työkalulla. Kyselyyn oli mahdollista lisätä muutama oman avoin kysymys. Kyselyssä oli mahdollista antaa myös avointa palautetta, jota annettiinkin runsaasti.

 

 Kyselyn kuntatasoinen vastausprosentti oli 82 %.

 

 Kyselyn tuloksista on johdettu kehittämiskohteet ja niihin konkreettiset toimenpiteet. Toimenpiteiden toteutumista seurataan ja niistä viestitään aktiivisesti.

 

 Kuntatason tulokset on käsitelty kunnan YTR-ryhmässä 8.6. Palvelualueet käsittelevät omat tuloksensa palvelualuekohtaisissa YTR-ryhmissä.

 

 

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto merkitsee tiedokseen esihenkilökyselyn tulokset.

 

 

Käsittely Henkilöstöjohtaja esitteli kunnan esihenkilöille ja johdolle toteutetun  työhyvinvointikyselyn tulokset. Henkilöstöjaosto keskusteli asiasta.

 

 

Päätös Henkilöstöjaosto päätti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi