RSS-linkki
Kokousasiat:http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisovaltuuston edustaja sivistys- ja vapaa-aikalautakunnassa 1.1.2022-31.12.2023
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.05.2022 § 23
12/00.00.01/2022
Valmistelija Hallintopäällikkö Tiina Koivisto, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Kirkkonummen kunnan hallintosäännössä (§ 10, 31.8.2021) on määritelty, että kunnassa on nuorisovaltuusto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus oman toimikautensa ajaksi.
Hallintosäännössä (§158) määritellään, että nuorisovaltuuston edustajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan, yhdyskuntatekniikan lautakunnan, suomenkielisen kasvatus- ja koulutuslautakunnan ja ruotsinkielisen kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksissa. Läsnäolo-oikeutta ei ole silloin, kun käsiteltäviin asiakirjoihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja.
Nuorisovaltuusto järjestäytyi ensimmäisessä kokouksessaan 18.1.2022, toimintakaudeksi 1.1.2022 - 31.12.2023.
Nuorisovaltuuston edustajaksi sivistys- ja vapaa-aikalautakuntaan (§ 4, 18.1.2022) valittiin Sandra Kari ja varaedustajaksi valittiin Onni Virtanen.
Esittelijä Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa
Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta merkitsee tiedoksi, että nuorisovaltuustoa edustaa sivistys- ja vapaa-aikalautakunnassa puhe- ja läsnäolo-oikeudella Sandra Kari ja hänen ollessaan estynyt Onni Virtanen. Läsnäolo-oikeutta ei ole silloin, kun käsiteltäviin asioihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja. Nuorisovaltuuston edustajat lukevat esityslistat kunnan internet-sivustolta.
Päätös Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi Nuorisovaltuusto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |