Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkkonummen Vesi-liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 28



 

 

Kirkkonummen Vesi -liikelaitoksen vuoden 2022 osavuosikatsaus

 

Kirkkonummen Vesi-liikelaitoksen johtokunta 24.08.2022 § 28  

49/02.02.02/2022  

 

 

Valmistelija liikelaitoksen johtaja Antti Levänen, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Voimassa olevan hallintosäännön mukaan mukaisesti kunnanhallitus vahvistaa vuosittain talousarvion täytäntöönpano-ohjeet, joissa ohjeistetaan käyttösuunnitelmien laatimisesta sekä talousarviovuoden aikana muista noudatettavista periaatteista.

 

Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kuntatason raportoinnista vastaa kunnanhallitus, joka toimielinten omien osavuosikatsausten perusteella laatii osavuosikatsauksen kunnanvaltuustolle (tilanne 31.7.) sekä tilinpäätökseen kuuluvan vuosikertomuksen. Kunnanhallitus voi myös päättää tarvittaessa yksityiskohtaisemmasta talouden ja toiminnan raportoinnista, sekä sen miten toimielimet sille raportoivat.  Täytäntöönpano-ohjeissa on toimielimiä ohjeistettu laatimaan sisäisen valvonnan suunnitelma käyttösuunnitelman yhteydessä ja raportoimaan sen toteutumisesta osavuosikatsauksen ja toimintakertomuksen yhteydessä.

 

Kunnanhallitukselle raportoidaan toimielinten talousarvion toteumat sekä ennuste koko vuoden toteumasta kuntatasolla. Toimielinten raportoimat osavuosikatsaukset viedään kunnanhallitukselle tiedoksi koko kunnan osavuosikatsauksen raportoinnin yhteydessä.    

Käyttötalousosassa perustelut, toiminnan painopisteet, mahdolliset tunnusluvut, määrärahat ja tuloarviot esitetään toimielimittäin tehtävätasolla.

 

Käyttötalousosan perusteluissa otsikon "Sitovat toiminnalliset tavoitteet" alla esitetyt tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.

 

Kirkkonummen Vesi-liikelaitoksen sitovat taso on vuoden 2022 talousarvion liitteen tuloslaskelman mukainen tilikauden yli-/alijäämä (117.948 €). Kirkkonummen Vesi-liikelaitoksen investoinnit ovat sitovia liikelaitostasolla.

 

Liitteenä oleva osavuosikatsaus on laadittu talousyksikön antamien ohjeiden mukaisesti. Vastuuhenkilöt seuraavat toteumaa lisäksi kuukausittain, erityisesti ostopalveluita ja/tai projekteja, tekevät ennusteita loppuvuoden käyttömenojen toteutumisesta sekä korjaavia toimenpiteitä talousarvioylitysten välttämiseksi.

 

Kunnanvaltuuston 16.5.2022 hyväksymän sisäisen valvonnan ohjeen mukaan jokainen kuntakonsernin tilivelvollinen toimielin antaa osana toimintakertomustaan selonteon sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteutumisesta tai järjestämisestä, valvonnassa havaituista puutteista ja toimenpiteistä niiden korjaamiseksi. Lautakunnat, liikelaitosten johtokunnat ja tytäryhteisöjen hallitukset käsittelevät ja hyväksyvät selonteon tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteoista annetaan tarkempia ohjeita vuosittain talousarvion ja tilinpäätöksen laadintaohjeissa. Vuoden 2023 talousarvioon on tarkoitus kirjata riskienhallintaan liittyvät olennaiset riskit ja niiden riskiarviot, joihin tuleva sisäisen valvonnan suunnitelma voidaan pohjata.

 

 

Esittelijä Liikelaitoksen johtaja, Kirkkonummen vesi Levänen Antti

 

Päätösehdotus Kirkkonummen Vesi -liikelaitoksen johtokunta päättää

1
hyväksyä omalta osaltaan vuoden 2022 osavuosikatsauksen

2
toimittaa osavuosikatsausliitteen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Käsittely Jens Gellin liittyi kokoukseen klo 16.49 tämän pykälän käsittelyn alussa.

 

 

Päätös Kirkkonummen Vesi -liikelaitoksen johtokunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi